You are currently browsing the category archive for the ‘Folkkari, kansanvene’ category.
Hai liukuu Folkkarimme ohitse
Saimme Fokkarimme katsastettua juuri ennen Juhannusta ja eikun kutsun perään kohti Sipoota. Matkalla itään oli turvauduttava konevoimaan lähes pläkällä merellä. Huikean lämmin fiilis, paljon veneitä liikkeellä ja juhannuksen odotus ilmassa! Voiko muuta toivoa.
Juhannuspäivän kohokohta - Alkanin ensimmäinen Juhlaliputus!
Aamun Hesarissa oli pieni kommentti ruotsalaisesta sanonnasta - “mellan hägg och syren”. Lyhyt hetki kun tuomi on kukkinut ja syreenin kukinta alkaa, se on pikemminkin taianomainen hetki kuin varsinainen vuodenaika, ajanjakso. Perinteen mukaan käsityöläiset (suutarit) viettivät kesän ainoan lomansa juuri tuona lyhyenä hetkenä…
Itselleni tämä tuomen ja sireenien tuoksun kyllästämä hetki on veneilykauden aloituksen loppusuora, viimeistelyn hetki.
Puomipeiton viimeitselyssä parvekekin toimii verstaana...
Epäkeskohiomakoneen, hiontatöiden ja lakkapensseleiden jälkeen on kiva katsoa mitä “taulumaalarin” pakista löytyy - öljymaalauspensseleitä, vähän Miranolia parissa eri sävyssä – maalasin puomipeittoon Alkan-nimen ja veneen valmistumisen vuosiluvun. Vielä kun saisi puomipeiton kantattua viinipunaisella kuomukankaalla…
Maston lakkaus ja entiselleen rikaus on ollut hieman isompi juttu tänä keväänä. Sen lisäksi on ollut hienoa maalata puomipeittoon nimikirjaimet, tilata nimitarrat veneen kylkiin sekä hioa ja lakata pentterin muotoiltuja mahonkihyllyjä ja miettiä astiaston sijoittelua ja pöytäliinan ompelua. Tilasin Toplichtistä vanhan tyyliset fendarit.
Varustelua on tehty paljon pienemmällä stressillä kuin aiemmin.
Folkkarin kylki kiiltää - kiitos Epifaneksen
Kulunut viikonloppu sujui tiiviisti Suomenojalla – pohjatöitä viimeistellen ja lakaten. Pohdiskelujen jälkeen päädyin Epifaneksen lakkaan – olen erittäin tyytyväinen kiiltoon ja lakan työstettävyyteen. Homma sujui vauhdikkaasti. Lakan litrahinta on kyllä noussut melkoisesti ja se on selkeästi kalliimpaa kuin muut lakat. Toisaalta – jos lakan UV-suoja on hyvä ja lopputulos vielä silmääkin miellyttävä saattaa laatuun satsaaminen kannattaa…
Epäonnistuneiden lakkausten aiheuttaman vihastuksen, syyttelyn ja turhautumisen keskellä alkoi salapoliisityö – voisiko vika olla tunnetussa lakassa? Le Tonkinois on yli satavuotias ja yleisesti tunnustettu tuote. Viime vuoden kokemukset lakasta ovat aivan erinomaiset, siksi hainkin syytä huonoon lopputulokseen kaikesta muusta paitsi lakasta. Vihdoin otimme kuitenkin yhteyttä maahantuojaan.
Voisiko vika olla jossakin muualla kuin käden ja pensselin välissä?
Ensin selvisi että maahantuojia on kaksi – Tope Oy ja Jotiko-Marine. Aloitimme virallisesta maahantuojasta, joka ensin kielsi lakassa olevan mitään ongelmaa. Maahantuoja kyllä kertoi että koska kyseessä on luonnontuote sen laatu saattaa hieman vaihdella, erityisesti lakassa käytetyn kiinanpuuöljyn saatavuus ja laatu vaihtelee jonkin verran. Maahantuoja kertoi tehtaan taustoista, omistajansuvussa tapahtuneista muutoksista ja siitä kuinka öljyä edelleen valmistetaan viidentuhannen litran erissä.
Johtopäätökseni puhelusta oli että kyseessä oli nk. käsialatuote, jonka laadunvalvonnassa saattoi olla satunnaisia puutteita. Soitin myös lakat myyneeseen espoolaiseen liikkeeseen, jossa palvelu on aina ollut asiantuntevaa. Tuolloin sain selville että hyvän tuloksen aikaansaanut, ensin käyttämäni lakkapurkki oli eri erästä kuin muut ostamani lakat. Sain myös kuulla että maahantuojalla oli ollut vaikeuksia toimittaa lakkaa liikkeeseen eikä uuden erän toimituspäivää vielä tiedetty.
Päätimme kysyä neuvoa myös Jotiko-Marinesta, jossa ongelmiimme suhtauduttiin asiallisesti ja saimme tilalle pari purkkia uutta lakkaa. Emme kuitenkaan voineet tietää mistä erästä lakat olivat, siksi tuloksestakaan ei ollut takeita. Sisuunnuin ja soitin Pohjoismaisen organisaation Björn Westmanille. Viisastuin monessa asiassa.
Pitkiä tunteja, epämukavia työasentoja
Viime keväänä oli tarkoitus tehdä normaali pohjan maalaus ja kylkien lakkaus, sekä lakata veneen sisäpuoliset, puupuhtaaksi otetut mahonkipinnat Le Tonkinois-lakalla. Mäntyiset limisaumakyljet oli mattahiottu 240 karkeudella uutta lakkakerrosta varten. Lakkakerroksia oli edelliseltä kesältä seitsemän, nyt halusin muutaman lisää, jotta jatkossa kylkien keväthuolloksi riittäisi vain kevyt hionta ja kertalakkaus Le Tonkinois-lakalla maahantuojan ohjeiden mukaan.
Tästä se urakka lähti...
Mahonkipinnat kajuutassa ja istuinkaukalossa oli kevään aikana hiottu puupuhtaaksi, mahongissa olevat karvat nostatettu pintaan kastelemalla ja sen jälkeen hiottu epäkeskohiomakoneen 240 karkeudella. Tämän jälkeen kaikki mahonkipinnat oli käsitelty hyvin tummiksi petsaamalla ne Internationalin Mahogny Betsillä kolmeen kertaan ja kyllästetty Hempelin Impreg 1 – kyllästeellä, joka on yksi harvoja saatavilla olevia kaupallisia kyllästeitä pellavaöljyn sijaan.
Lakkausta varten ostin uudet, korkealaatuiset lakkasiveltimet, samanlaiset, joita olin aiemminkin hyvällä tuloksella käyttänyt. Ennen käyttöä hioin pensseliä hieman hiekkapaperilla ja pesin sen lakkaan sopivalla liuottimella, näin pensselistä irtoaa mahdollisimman vähän karvoja. Talven aikana olin kerännyt talteen erilaisia kannellisia lasipurkkeja, joihin voisin valuttaa lakan varsinaisesta lakkapurkista. On tärkeää että lakkausastia ja lakkapurkki pidetään erillisinä, jotta siveltimeen lähes väistämättä tarttuva pieni pöly ei pilaa lakkaa. Juuri ennen lakkausta pyyhin lakattavat pinnat pölyttömiksi uudella tahmaliinalla. Kaikki oli siis valmista hyvää lopputulosta varten.
Nyt on se aika kuusta. Aika, jolloin puuveneilijä kyttää viiden vuorokauden sääennustetta ja yrittää löytää hyvän jakson lakkaamisille – alhainen ilmankosteus, sopivasti aurinkoa, ei liian tuulista. Kuten aikaisemmissa jutuissa jo kerroinkin, viime vuosi oli aikamoista taistelua Le Tonkinois-lakkausten kanssa. Saman ei haluaisi toistuvan ja uusi lakka onkin haussa. Hyvää säätä odotellessa, kerrataanpa vielä viime keväältä kokemuksia…
Aito ja alkuperäinen - mikä lakaksi?
Viime kevät alkoi kuten aiemminkin – ennen vappua ostin useamman purkin Le Tonkinois – lakkaa. Lakka on joustavaa ja kestävää, kauniisti pensselin alla juoksevaa ja itsensä tasoittavaa luonnonöljypohjaista lakkaa. Odotin jo kylkien flyygelipintaa – hiomisen jälkeen on aina ihanaa päästä viimeistelytöihin! Pian kuitenkin huomasin että olin tahtomattani joutunut ”lakkapruuviin” eli testaamaan erilaisia lakkoja juuri silloin kun veneen olisi jo pitänyt olla vedessä.
Kiukun ja hatutuksen keskellä mietin pitäisikö viinimaailmasta tuttuja oppeja soveltaa myös venelakkoihin. Usein uuden maailman viinien tekninen laatu saattaa olla parempi kuin niin kutsuttujen vanhojen viinimaiden viinien. Onko tilanne samanlainen venelakoissa? Pitäisikö modernien, ”uuden maailman lakkojen” viedä voitto perinteisestä ranskalaisista klassikkolakoista kuten Le Tonkinois? Pitäisikö alistua Hempelin käyttöön?
Norjalainen päiväristeilijä edessä ja takana punainen folkkari
Lauantai 17.4. oli veneilyhenkinen päivä kaiken kaikkiaan. Ensin olimme Venekirppiksellä ja sitten kävimme tutustumassa Venemessuilta tutun “ferrarimaisen folkkarin” tehneen Veneistämö Oy:n uusiin tiloihin Kellokoskella.
Kauniissa ruukkimiljöössä, Kellokosken sairaalaa vastapäätä sijaitsevassa teollisuushallissa toimivat Veneistämö Oy ja Veneveistämö P. Sjernvall Oy. Yritykset tekevät kaikkea veneisiin liittyviä puutöitä - sisustuksista veneiden rakentamiseen. Vaikka halli on melko pieni (uusia töitä kyllä mahtuu!) niin historiallinen ruukkimiljöö luo kivan tunnelman. Asuinalueen keskelle jääneen ruukkimiljöön tehdasrakennukset ovat peräisin pääosin 1890-1930 -luvuilta – voin kuvitella jokimaiseman leppoisan kesäisen tunnelman.
Masto liimauksessa
Pojilta kannattaa tosiaan kysyä erilaisia pieniä kunnostushommia veneen sisutukseen ja muihin pieniin puutöihin. Toisaalta, jos mieli tekee puista soutuvenettä, kannattaa siitäkin pyytää tarjous… Myynnissä oli myös erilaisia pieniä tarvikkeita (nauloja, niittejä jne. ) sekä muun muassa Rylardin ja Epifanesin tuotteita. Veneistämö sijaitsee osoitteessa Vanha Valtatie 190, 04500 Kellokoski (Ruukinkujan puolella). Helsingistä matka sujuu nopeiten Lahden moottoritietä, matkaa Veneistämöön kertyy noin 45 km.
Epifanes ja Rylard kuuluvat poikien myyntivalikoimaan
Kymölöinen soutuvene mallia Munapirtti 'siistattavana'
Toivottavasti firman toiminta lähtee hyvin käyntiin historiallisessa miljöössä.
Löysin Tuusulan kaupungin sivuilta vähän taustoja Kellokosken ruukista. Sen historia alkaa jo 1750-luvulta ja Kellokosken kartanon perustamisesta. Siellä alettiin kehittää maataloutta, karjanhoitoa ja pienimuotoista teollisuutta tuottamalla kankirautaa. Kellokosken ruukki on Tuusulan ensimmäinen teollisuuslaitos. 1840-luvun lopulla pajassa valmistettiin vanne- ja pulttirautaa, nauloja, saranoita, kytkyitä, kolmijalkoja, hevosenkenkiä ja nauloja sekä kirveitä, lapioita, kuokkia, viikatteita, sirppejä, vasaroita ja muita työvälineitä.
Kellokosken Tehdas O.Y. – Mariefors Bruk A.b. perustaminen 1896 aloitti ruukilla uuden ajan. ”Suuressa muutossa” vuonna 1897 herrojen Carlander ja Peterzon omistama Björkbodan tehtaan koko tuotanto siirtyi Kellokoskelle Kemiön saarelta. Uusia työntekijöitä varten rakennettiin uusia rakennuksia. Tehtaan tuotantorakennukset sijaitsivat Keravan joen itäpuolella, työläisten asuinalue joen länsipuolella. Tehtaan johtajat asuivat omalla alueellaan huviloissa lähinnä joen itäpuolella. Ruukin kirkko hallitsi maisemaa kaiken keskellä. Tyypilliseen tapaan tehdas ylläpiti myös koulua ja kirjastoa sekä varsinkin 1900-luvulla lukuisaa joukkoa erilaisia harrastusmahdollisuuksia: oli kuoroja, soittokunta, suojeluskuntaosasto, vapaapalokunta ja myös lapsille erilaista harrastustoimintaa. Tehtaan alueella oli lauantaisin toripäivä ja myös kauppa.
Carlanderien aikaan Kellokosken Tehdas kehittyi moderniksi teollisuuslaitokseksi, jonka maitotonkat ja muut meijeriastiat sekä kirveet olivat tunnettuja joka puolella Suomea. Lisäksi tehtaassa valmistettiin erilaisia työkaluja, saranoita ja muita rakennusheloja. 1940-luvulla tehtaassa oli töissä kolmisensataa henkeä. Tehdas siirtyi Fiskarsin omistukseen 1962 ja laajamittainen teollisuustuotanto Kellokoskella lopetettiin 1980-luvulle tultaessa. Nykyisin Kellokosken tehtaan entisissä tuotantorakennuksissa on vuokralaisina erilaisia yrityksiä ja yhdistyksiä – yhtenä näistä siis Veneistämö.
Mietimme tosiaan pitkään mitä tehdä pohjan kanssa -puhdistaako puupuhtaaksi vai eikö puhdistaa?! Nyt irtoava maali on irroitettu, puupaljaita kohtia kyllästetty ja sen jälkeen levitetty kauttaaltaan ohuesti 50/50 lyijymönjää / puutärpättiä. Seuraava kerros vähän paksummalla mönjällä, ja sitten vain ympäristöystävällinen myrkytön (!) pohjamaali, eikö totta?
Lyijymönjää ajatellen ainoa paikka, josta sitä nykyisin saa pääkaupunkiseudulla, on ilmeisesti Remox Krunikassa. Remoxissa on hauska pistäytyä jo ihan juttujen ja neuvojen vuoksi. Sain purkin ja menin Suomenojalle joskus kl 14:30, olin valmis noin kl 19:00.
Ylimääräisesti suurin osa aikaa meni valmistelutöihin ja Ettanin levittämiseen – jos joku ihminen on ystävällisesti keksinyt hyvän patentin Ettanin levittämiseen siististi niin otan neuvoja ilomielin vastaan!
Timpurin peukalo meinasi olla jonkin verran ruvella ja haalarit liisterissä kun taistelin Ettania limeihin, joista vanha sauma rakoili tai oli tippunut pois. Jossain kohtaa annoin periksi ja kittasin vain isompia, silmään sattuvia kohtia ja yritin painella vanhaa kittiä takaisin.
Veneen alla epäkiitollisessa asennossa kyykkiessä, radiota kuunnellessa, tulee ajatelleeksi kummallisia ajatuksia. Madonnan “Sorry” biisi sai päähäni tyhmän ajatuksen, ajattelin Madonnaa puuveneenomistajana, voisiko puuveneen laittaminen käydä joogaharjoituksista ja korvata Kabbalan lukemista?
Hetken oikeasti ajattelin asiaa, kunnes huomasin oman typeryyteni – jos minulla olisi Madonnan rahat, en varmaankaan kyykkisi folkkarin, tai siis minkään maailman hienoimmankaan puuveneen alla, vaan ostaiin tuonkin puuvenenautinnon “avaimet käteen” – periaatteella ja keskittyiin toisenlaiseen fiilistelyyn.
Vaikka kyllähän tuo itse tekemisen henkinen puoli jäisi silloin kevyeksi… hmn!
Tänään veneellä. Inventaario kevään tulevista tekemisistä ja pohjan kevyt läpikäynti ja skrabaus niistä kohdista, joista maali näytti irtoavan. Syksyllä päädyimme Erkin opastuksella siihen että koko pohjaa ei tänä keväänä kunnosteta, sen sijaan kyllästys ja paikkamaalaus, jotta vene saadaan veteen ajoissa. Ripeällä tekemisellä pohja oli läpikäyty neljässä tunnissa.
Lumen luomisen lisäksi extra hommaa riitti “huussin” siivoamisessa – kiitos ohikulkijan, jolla oli ollut kovasti “tarvetta” suojaisalle paikalle (onneksi vajan ulkopuolella)…
Naapuriveneestä oli varastettu moottori – kuulemma ammattilaiset käyvät ensimmäisenä päivänä valitsemassa veneet, toisena päivänä katkaisemassa letkut ja kaapelit, ja kolmantena sitten varastavat itse koneen… Pirullista ja turhaa työtä veneenomistajalle. Suomenojan talvisäilytysalueen valvonta on aika näennäistä.
Kävin folkkarimme ‘hallissa’ ja nautin siitä ettei lunta ollut sentään wanhan rouvamme ympärillä. Ai että tuntui hyvälle kun katseli pressuseiniä joita viriteltiin syksyn tuulissa ja tuiskuissa. Tässä oli hyvä olla, lunta ulkopuolella tonni tolkulla ja sisällä paljas maa! Mutta lähellä oli purjeveneitä joissa lumi teki hidasta jäynäänsä… Muutamille tutuille soitinkin että käykääpä tsekkaamassa, kohta tulee uusi pakkanen.
1. Romahtanut katto, pressut kaikkine kattolautoineen 39 jalkaisen Bavarian kannella ja katkenneita tukitolppia…
Tukitolppa poikki, katto romahtanut ja Bavarian kansi koetuksella
2. Pressut tuulen riepottelemia, sittloodat täynnä lunta ja sulamisvesiä
Tässä ei ainakaan katto romahda, pressujen kunto voi olla niin ja näin
3. Mastotelineiden alimmat mastot umpihangessa
Arvasikohan tuon alimman maston omistaja mihin tolppansa tökkäsi?
Työskentelen IT-alalla, asun meren äärellä. Rakastan klassikoita -puuveneitä, alfa romeota, nautin illallisista hyvien ystävien seurassa.
Lukijakommentit