Kaikenkarvaiset ystäväni

James Herriotin kirjat, Bim Mustakorva, Musta Ori… Toki olen jotain muutakin aikojen saatossa lukenut, mutta jostain kumman syystä melko monet lukemani kirjat ovat käsitelleet eläimiä. Ensimmäisen koirani sain 12-vuotiaana, omakotitaloon muuttaessamme. Aikuisena on hauska toteuttaa lapsuuden unelmia, ratsastuksesta, koirista tai akvaarioista. 

 

Krtek on sympaattinen kaveri, joka aina silloin tällöin ilmestyy matkaamme. Ehkä sekin sopii parhaiten tänne kaikenkarvaisiin ystäviin. Viereisessä kuvassa Myyrä tämän kesän ainoalla purjehdusmatkallaan. Krtek on käynyt lohtakin kalastamassa Norjassa, rennolla otteella! 

Naeroydalselva ja Krtek!

Rescue-koira

Paras joulumuistoni on naapurin kirppuinen metsästyskoira, joka oli jouluna karkuteillä ja sai tulla pakkasesta mummolaamme lämmittelemään. Makasimme yhdessä lampaantaljalla leivinuunin edessä ja sain rapsuttaa tuota ihanaa, mustavalkoista karjalankarhukoiraa sen maatessa kainalossani. Kirppujen puremiahan siitä tuli…

Jossakin vaiheessa sain kissan, mustavalkoinen sekin. Mirrin, josta tuli Juntti. Ihan kiva, mutta ei suuria tunteita kummankaan puolelta.

Sitten muutimme omakotitaloon ja sain koiran, kultaisennoutajan. Taisin olla kymmenvuotias, eikä auktoriteettini ihan riittänyt yllättävänkin itsenäisen uroskoiran yläpuolelle. Koira oli kuitenkin äärimmäisen tärkeä ja sille leivottiin syntymäpäiväkakkuja, kaikkea hauskaa tapahtui. Ehkä koira kuitenkin kunnioitti eniten isääni.

Rescue-koiran hankin kun en oikein osannut päättää rotua ja ajattelin että on ihan hyvä asia antaa kodittomalle koiralle koti uuden hankkimisen sijaan. Rakastuin välittömästi.     

Kiltti, tottelevainen, viisas ja kaunis! Ruffi on käsittääkseni venäjää ja tarkoittaa Minni Hiirtä… isot korvat ja lempeä katse. Arasta mutta hyväsydämisestä koirasta on tullut oman arvonsa tunteva noin seitsemänvuotias neiti – tai ehkäpä poikatyttö kuvaa paremminkin tätä koiraa. Aluksi Ruffi oli todella huomaamaton ja vähän liiankin miellyttämisenhaluinen -kotiutumisen jälkeen omaa luonnetta ja taitoa koiramaiseen kommunikointiin on löytynyt yhä enemmän – huokauksia, murinoita ja korinoita… Tarhalla minua evästettiin tiedolla että porkkanat ja omenat ovat Ruffin herkkua, myöhemmin myös pienet “herkkutikut” ovat osoittautuneet tärkeiksi palkkioiksi ja herkkupaloiksi. Ruffi menee istumaan “tikkujemman” eli siivouskomeron oven eteen ja, mikäli on omasta mielestään käyttäytynyt palkkion veroisesti, alkaa vaatia omaa osuuttaan hyvin määrätietoisesti murisemalla ja vähän kissamaisesti maukuen – aluksi hyvin hiljaa ja sitten jo vähän äänekkäämmin. Joskus konsti tepsii, joskus ei… Palkkioautomaattia meillä ei ole. Lenkillä omenat ovat hauskoja pyydystettäviä.

Oikeastaan Ruffin vuosi menee niin että alkusyksystä lenkillä huvitellaan pyydystämällä ruohikosta puista tippuneita omenoita tai haetaan “suutuntumaa” ruusunmarjoihin -pyydystetään suuhun, heitellään niitä ilmaan ja isketään tassulla lisää vauhtia. Samat maneerit toistuvat käpyjen kohdalla -mitä vihreämpiä ja pihkaisempia sen parempia nuo kävyt tuntuvat olevan.  Kissamainen koira. Talvella hypitään lumipallojen perässä ja yritetään saada niistä koppia tai ajetaan variksia lentoon meren rannassa. Keväällä odotetaan että ensimmäiset jäätyneet aarteet (kävyt) tulevat esiin lumen alta tai oetaan pieni spurtti rusakon perään. Kesällä nautitaan vain mereen juoksemisesta ja tietysti niiden käpyjen pyydystämisestä. Ajaa mielellään pienen spurtin verran rusakoita ja oravia (tulee takaisin käskettäessä), rakastaa juosta polulta suoraan mereen, aaltoihin kahlaamaan, ajaa matkalla pari varista lentoon.  Kun Ruffi ottaa polulta spurtin veteen on sen rotusekoituksen alta erotettavissa häivähdys vinttikoiraa -niin matalana nuolena se jouksee veteen – ja haukkuu.  Lenkillä yleensä irti, tulee kutsuttaessa luokse. Tämän onnistui pelkin taputuksin mutta joskus on kiva motivoida pienillä purutikun palasilla.

Koirakavereiden saaminen on hieman vaikeaa sillä Ruffilla on omalaatuinen tapaa haukkua ja komentaa – siten että koko pää heiluu haukkumisen tahdissa. Tai jos Ruffi ei järjestä se ajaa takaa -nykyisin vaan aika harvassa ne kaverit jotka suostuvat juoksemaan Ruffin edellä… Ulkona Ruffi kommentoi mielellään haukkumalla -huppariasuiset kovaääniset nuorisojoukot, omituisesti kävelevät ihmiset tai nahkatakkiset mafiosot saavat Ruffin edelleen varuilleen ja haukahtamaan. Sisällä Ruffi ei hauku. Paimenkoiramainen miellyttämisen halu näkyy päällimmäisenä mutta sen alla piilee hyvinkin särmä luonne – varsinkin muut samanikäiset nartut ja itseään pienemmät karvapallot laitetaan mielellään ojennukseen. Muutaman kerran saanut provosoiduksi pienen kärhämänkin -eikä alkuun alistunut edes amstaffi nartulle, nyt ikä on ehkä tuonut viisautta. 

Heti Ruffin tultua meille olimme mökillä jonka rannassa kurnutteli valtava joukko sammakoita – ihmettelimme hetken aikaa mitä Ruffi oikein teki pihalla -kunnes selvisi että se kissamaisesti pyydysti sammakon ja sen jälkeen mutusteli sitä. Ruffi tuntuu muutenkin olevan perso Gourmee-ruualle. Ruffi syö peuraa ja konvehteja. Ruffi ei ollut meillä kovin kauan ollut kun se jäi yksin kotiin odottamaan kun kävimme kaupassa. Olin ottanut pakasteesta kokonaisen peuranpaistin sulamaan (n. 980 grammaa) – kauppareissumme aikana puoliksi sulanut paisti oli löytänyt tiensä parikymmentäkiloisen koiran vatsaan… Ylettömästä ja luvattomasta mässäilystä tietenkin seurauksena ilmavaivoja – tuolloin kaunis sängyn vieressä nukkuva koira haisee koiramaisen kamalalta. Veneily, marjastus -Ruffi kulkee mukana ja marjastaa itsekin.

En kerta kaikkiaan ymmärrä.

En ymmärrä miksi ihmiset yhä edelleen hankkivat sairaita rotuja niiden hauskuuden tai erilaisuuden vuoksi koirikseen. Miksi hankkia rotukoira seuraksi, kun suurin osa seuralaisen ajasta tuntuu kuluvan näyttelyissä (joissa palkitaan lisää yhtä sairaita rodun edustajia) tai eläinlääkärillä.  

Ajan, jonka käyttää rotukoiran kanssa eläinlääkärillä voi yhtä hyvin käyttää “pelastetun” koiran sopeuttamiseen normaaliin menoon. Suomessa on monta järjestöä jotka välittävät rescue-koiria. Oma koiramme on Pelastetaan Koirat ry:n kautta, päivääkään en ole katunut.

Harkitse, mutta älä suhtaudu asiaan kevyesti. Järjestöt tekevät arvokasta työtä: Pelastetaan Koirat ry, Espanjan Koirat, Rekku Rescue, Viipurin koirat

Akvaariot

Akvaarioharrastus oli aivan upeaa, kunnes puuvene alkoi viedä aikaa hoitorutiineilta. Nyt haaveilen noin 500 litraisesta uudesta akvaariosta, joka korvaisi tuon 250 litraisen murtovesiakvaarion. Tällä hetkellä akvaariossa asustaa arguskaloja ja pallokaloja. Rohkeita ja hauskoja veijareita molemmat.

 

Argus moikkaa