Merimetsot, tuhoutuneet luodot, lintujen muuttoparvet… Pinnan alainen maailma – levät ja ravinteet. Tähän kertyy havaintojamme merellä liikkumisesta.

SINILEVÄT ISKEVÄT ESPOOSSA MARRASKUUSSA!

Porkkalasta

Sinilevää Espoon Suomenojan satamassa 15.11. ! Katselin illalla veneeltä poistuessa että kas, kyllä niitä sinileviä ‘pullahtelee’ pintaan muulloinkin kuin vain kesäisin. Vaan eipä nämä tapaukset pääse lehtiin, eikä oikeastaan tarvitsekaan. Lajeja riittää eikä kaikista ole edes haitaksi asti. Pinnassa lillui hajoavaa sinilevämassaa ja alla ui iloisena parvi kolmipiikkejä.

Enemmän olen huolissani rantojen yleisestä nuhraantumisesta, siitä että hyvinvoivat rakkoleväkasvustot peittyvät rihmamaisten levien alle, limoittuvat ja niiden kasvu ‘tukehtuu’. Oheinen kuva Porkkalan kupeesta, aivan ulkosaariston reunassa olevasta laguunista heinäkuun lopusta. Ei hyvä! Siinä menevät kolmipiikkien piilopaikat ja ahventen ja taimenten eväät!

Toki rantavesissä hajoavat sinilevälautat ovat erittäin epämiellyttävännäköisiä ja aiheuttavat melkoista polemiikkia. Itse seurasin yhden venekerhon vieraana kuinka sinilevien läsnäolo vaikutti yhden saaren elämään; aamun yleisin keskustelunaihe oli millä rannalla saattoi mennä uimaan, paljonko siellä oli levää ja jäikö hajua ihoon…. ja lapset eivät saaneet mennä lähellekään vesirajaa. Oikeastaan jossain kohden teki jopa mieli nauraa mutta kiitos median, sinilevät voivat tappaa! Noh, en minäkään ihan veneiden vieressä lilluvaan massaan menisi uimaan… 

Hajoavaa sinilevämassaa Porkkalan ulkosaaristossa

 

Toki marraskuinen maisema merellä on elämyksiä täynnä; valoja, värejä, ääniä, tarinoita, kontrastia….. Ohessa maisema Paraisilta, juuri ennen auringonlaskua.

Hetki ennen viimeistä heittoa…

 Jäät saapuivat ennen Joulua Espoon Haukilahdenkin edustalle ja tarjosi huikeita elämyksiä aamuisia ja ‘juuri hetken ennen’ auringonlaskua. Näppäsin muutaman kuvan ja niiden tunnelmaa on kiva makustella kotosalla, lämpimässä….

Pakkasen puraisema Haukilahden maisema

Uudenvuodenpäivänä kävelimme Haukilahden rantaa pitkin ja jälleen oli merenpinta pudonnut. Hauskannäköisiä jäätötteröitä pitkin rantaa, erinomaisen helppoa mietiskellä vaikka paikkoja mihin kannattaa tulla heittelemään uistinta meritaimenelle jäiden lähtiessä….

Haukilahden edustan ensimmäinen auringon lasku 2010