Luonnonsatamassa

Slow Boating

Termi merkitsee minulle siis ajattomuutta, aistillisuutta ja ajatusten lepoa. Blogissakin on tarkoitus pureutua purjehduksen ja veneilyn näkökulmaan kiireettömästi – haluan kirjata ylös havaintojamme meriluonnosta ja luonnonsatamista, kuvata erilaisia elämyksiä, nautintoja ja aistimuksia matkan varrelta. Slow Boating toimii vastapSisäkuvaainona talven työnteolle ja veneen huollolle. Kun matkapurjehdusten lomassa kaipaa toimintaa, folkkarilla voi aina osallistua luokkakisoihin. Viaporin Tuoppi on yksi kesän kohokohdista. Se on sosiaalinen ja hyväntuulinen tapahtuma.  

Ajattomuus

Rakastan klassikoita. Folkkari kestää aikaa ja on kaikkien hankittavissa. Minusta on ihanaa kun yli kuusikymmenvuotias puuvene voidaan varustella vastaamaan nykyaikaisen retkipurjehdusten tarpeita, tunnelmallisesti ja tyyliä kunnioittaen. Minun veneilyni on hitaita elämyksiä. Minulle se tarkoittaa rentoa, tyylikästä ja tarkoituksenmukaista pukeutumista, laatua.  Kauniita kattauksia ja tyylikästä sisustusta, joskus jopa antaen periksi käytännöllisyydelle.  

Aistillisuus

Purjehdus on aistikasta. Se tuntuu parhaimmillaan niin haju-, näkö- kuin kuuloaistillakin. Sihinä veden pinnalla on ihana ääni korville, juuri kun purjeet on nostettu ja vene lähtee liukumaan aalloissa.  Silmät nauttivat maisemista, eläimistä ja siitä kun purjeet ottavat tuulta.  Meri tuoksuu nenään. Sen tuoksu muuttuu aina suolaisemmaksi kun pääset ulos saaristosta. Valopetrooli lämmittimessä,  lamppuöljyn tuoksu myrskylyhdyssä, tervanaru servettien ympärillä luomassa omaa tuoksujen tunnelmaa.  Tuntoaisti nauttii puun työstöstä ja lakkauksesta, ja silmä lepää kun tulos on onnistunut ja kaunis mahonkipinta kiiltää auringossa. Veneen sileä, hiottu puupinta tuoksuu ja tuntuu hyvältä käden alla. Hyvä ruoka, joko veneessä tai grillikatoksessa nautittuna, on olennainen osa kesäistä veneilyä.

Ajatusten lepo

Nautin yhtä paljon veneilystä kuin pysähtymisestä erilaisiin luonnonsatamiin. Hitaasti elämyksiä, aistimuksia ja muistoja keräten. Toinen meistä lukee tauolla kirjan, nauttien auringosta ja kallion pinnalla lämmenneen jäkälän tuoksusta. Joskus yrittäen ikuistaa akvarelliin auringonlaskun värit. Toinen meistä kalastaa ja tarkkailee luontoa. Lemmikit ja ratsastusharrastus pysäyttävät, ei tarvitse ajatella mitään kun keskittyy hevoseen tai silittää omaa koiraa.

Folkkari – Pohjoismainen kansanvene 

rekisterointi

Veneemme Alkan on folkkari, pohjoismainen kansanvene vuodelta 1949. Nimi on johdettavissa ruokkeihin, ”alkor”. Pikkuruokki on isoina yhdyskuntina pohjoisten merialueiden vuorenrinteillä asuva hyvin yleinen lintu, joka vanhassa suomenkielessä tunnettiin nimellä jääkyyhky. Vene on kuin nimensä – yhteisöllinen ja merikelpo.

“Jääkyyhkymme” S-263 Alkan syntyi 1949 Motalassa, Strömmens Båtvarv-nimisellä telakalla. Ensirekisteröinti on tehty Rickie-nimellä Pohjoismaiden vanhimpaan, 1830 perustettuun, ruotsalaiseen purjehdusseuraan Kungliga Svenska Segel Sällskapet. Vieressä kopio luokkatodistuksesta vuodelta 1949.

Vanhalla rouvalla on ollut muutama omistaja ja häntä on huolellisesti hoidettu aina viime vuosiin asti. Hänet purjehdittiin Porvooseen 2006. Nyt on meidän vuoro pitää hänestä huolta ja huolehtia siitä että 60-vuotispäiviä vietetään kunniakkaissa merkeissä, kauniimpana kuin koskaan. Haastetta riittää noviiseilla…

Liikkuva kesämökki

 

Alkan Tammisaaren edustalla

Mikäli sen sijaan ensin haluat lukea hieman  taustaa kansanveneistä, alla on hyvästä ruotsinkielisestä lähteestä kääntämääni tarinaa.

Kansanveneiden synnystä on kaksi hieman erilaista tarinaa, riippuen siitä esitetäänkö tarina Skandinaviska Segelförbundetin näkökulmasta vai laivanrakentaja Tord Sundénin näkökulmasta. Tord Sundén on kansanveneen isä, joka on suunnitellut myös monia muita tunnettuja veneitä, kuten IF-veneen. Hän vaikutti kansanveneen syntyyn erityisesti  Ruotsissa. Tanskassa ja muualla maailmassa kansanveneen syntyyn ovat vaikuttaneet myös monet muut tekijät.

1950-luvulla, elintason paranemisen myötä,  alkoi laajempi kiinnostus  purjehdusta kohtaan. Yhä useammilla tavallisilla ihmisillä oli varaa purjehtia. “Kansanveneet” olivat alkuvaiheessa tyypiltään melko kirjavia ja useimmiten amatöörien rakentamia tai soutuveneestä virittämiä. “Oikeat” purjeveneet olivat hyvin matalalaitaisia, eivätkä välttämättä sopineet perhepurjehdukseen, sillä niissä kastui helposti ja matkapurjehtiminen oli epämukavaakin.

1930-luvun lopussa heräsi ajatus purjeveneestä, joka olisi paitsi luotettava merellä, myös perhepurjehdukseen sopiva. Tarkoitus oli luoda uusi yksityyppiluokka, joka olisi hieman suurempi kuin Draken. Uudelle venetyypille hahmoteltiin muun muassa seuraavia kriteereitä: purjepinta-ala noin 30 m2, halpa rakentaa, yksinkertainen rakenne ja sekä perhepurjehdukseen että pidemmille matkapurjehduksille sopiva. C.G. Fastin ehdotuksen pohjalta asia käsiteltiin Svenska Seglarförbundetin syyskokouksessa 26. marraskuuta 1939.  Tuolloin päätettiin uuden, pohjoismaisen yksityyppiveneen luomisesta.

Sven Salen, purjehtija ja laivanvarustaja Göteborgissa, innostui uudesta venetyypistä ja väitti itse myös esitelleensä ajatuksen Skandinaviska Seglarförbundetin purjehtijapäivillä Helsingissä 1940. Muistelmissaan hän kirjoittaa:

“Jag tycker att vi skall instifta ett nordisk folkbåt, oöm och praktisk inledd, så att den kan bli ett slags flytande sommarstuga. Framförallt bör den vara sjösäker”

Turvallinen ja luotettava perhevene päätettiin luoda suunnittelukilpailun avulla. Perustettiin komitea, johon kuului tuon ajan vaikuttajia ja purjehduksen ystäviä. Suomesta siihen kuuluivat insinöörit Gunnar L. Stenbäck, Erik Nummelien ja Gunnar Jacobson. Kilpailussa saatiin 58 ehdotusta, joista yksikään ei täyttänyt vaatimuksia siten että voittaja olisi voitu julistaa tai vene ehdotuksen pohjalta sellaisenaan rakentaa.

“Till Rors”-lehden taustavaikuttajia olivat sekä Svenska Seglarförbundet että Kungliga Svenska Segel Sällskapet (KSSS). Lehden numerossa 6/1941 kerrottiin kansanveneen olevan valmis.  Artikkelissa kerrottiin komitean viimeistelleen kilpailusta saadut suunnitelmat. Sven Salénin mukaan “ammattimies” nimeltä Tord Sundén oli saanut tehtäväksi viimeistellä komitean ohjeiden ja suuntaviivojen mukaan piirustukset uudelle veneelle, joka saisi nimen “Nordisk Folkbåt”. Till Rors-lehden numerossa 9/1941 kerrotaan että “Nordisk Folkbåt” oli nyt totta, mutta artikkelissa ei mainittu missään Sundénin nimeä. Tätä pidettiin todisteena siitä, että Sundén ei ollut varsinainen veneen suunnittelija, vaan ainoastaan tehnyt piirustukset venettä varten.

Kansanveneen suunnittelijasta ja oikeuksista piirustuksiin riideltiin pitkään. Lopullisesti kiista saatiin oikeudessa soviteltua vasta vuonna 1966, jolloin Svenska Seglarförbundet sopi riidan Tord Sundénin kanssa ja myönsi Sundénin roolin veneen suunnittelijana.

Kiistelystä huolimatta, syksyllä 1941 oli päästy jo niin pitkälle, että Pohjoismainen kansanvene oli saanut muotonsa ja sen rakentaminen aloitettu. Ensimmäinen vene rakennettiin Göteborgissa, rakentajina Bröderna Olssons Småbåtsvarv.

Ensimmäinen Pohjoismainen kansanvene laskettiin vesille 23. huhtikuuta 1942 -tätä päivää pidetään kansanveneen syntymäpäivänä.

Lähde: Folkbåten -en modern klassiker, Berth Höjer, Nautiska Förlaget 2006