Veneemme Alkan on folkkari, pohjoismainen kansanvene vuodelta 1949. Nimi on johdettavissa ruokkeihin, ”alkor”. Pikkuruokki on isoina yhdyskuntina pohjoisten merialueiden vuorenrinteillä asuva hyvin yleinen lintu, joka vanhassa suomenkielessä tunnettiin nimellä jääkyyhky. Vene on kuin nimensä – yhteisöllinen ja merikelpo.

“Jääkyyhkymme” S-263 Alkan syntyi 1949 Motalassa, Strömmens Båtvarv-nimisellä telakalla. Ensirekisteröinti on tehty Rickie-nimellä Pohjoismaiden vanhimpaan, 1830 perustettuun, ruotsalaiseen purjehdusseuraan Kungliga Svenska Segel Sällskapet. Vieressä kopio luokkatodistuksesta vuodelta 1949.
Vanhalla rouvalla on ollut muutama omistaja ja häntä on huolellisesti hoidettu aina viime vuosiin asti. Hänet purjehdittiin Porvooseen 2006. Nyt on meidän vuoro pitää hänestä huolta ja huolehtia siitä että 60-vuotispäiviä vietetään kunniakkaissa merkeissä, kauniimpana kuin koskaan. Haastetta riittää noviiseilla…
Mikäli sen sijaan ensin haluat lukea hieman taustaa kansanveneistä, alla on hyvästä ruotsinkielisestä lähteestä kääntämääni tarinaa.
1950-luvulla, elintason paranemisen myötä, alkoi laajempi kiinnostus purjehdusta kohtaan. Yhä useammilla tavallisilla ihmisillä oli varaa purjehtia. “Kansanveneet” olivat alkuvaiheessa tyypiltään melko kirjavia ja useimmiten amatöörien rakentamia tai soutuveneestä virittämiä. “Oikeat” purjeveneet olivat hyvin matalalaitaisia, eivätkä välttämättä sopineet perhepurjehdukseen, sillä niissä kastui helposti ja matkapurjehtiminen oli epämukavaakin.
1930-luvun lopussa heräsi ajatus purjeveneestä, joka olisi paitsi luotettava merellä, myös perhepurjehdukseen sopiva. Tarkoitus oli luoda uusi yksityyppiluokka, joka olisi hieman suurempi kuin Draken. Uudelle venetyypille hahmoteltiin muun muassa seuraavia kriteereitä: purjepinta-ala noin 30 m2, halpa rakentaa, yksinkertainen rakenne ja sekä perhepurjehdukseen että pidemmille matkapurjehduksille sopiva. C.G. Fastin ehdotuksen pohjalta asia käsiteltiin Svenska Seglarförbundetin syyskokouksessa 26. marraskuuta 1939. Tuolloin päätettiin uuden, pohjoismaisen yksityyppiveneen luomisesta.
Sven Salen, purjehtija ja laivanvarustaja Göteborgissa, innostui uudesta venetyypistä ja väitti itse myös esitelleensä ajatuksen Skandinaviska Seglarförbundetin purjehtijapäivillä Helsingissä 1940. Muistelmissaan hän kirjoittaa:
“Jag tycker att vi skall instifta ett nordisk folkbåt, oöm och praktisk inledd, så att den kan bli ett slags flytande sommarstuga. Framförallt bör den vara sjösäker”
Turvallinen ja luotettava perhevene päätettiin luoda suunnittelukilpailun avulla. Perustettiin komitea, johon kuului tuon ajan vaikuttajia ja purjehduksen ystäviä. Suomesta siihen kuuluivat insinöörit Gunnar L. Stenbäck, Erik Nummelien ja Gunnar Jacobson. Kilpailussa saatiin 58 ehdotusta, joista yksikään ei täyttänyt vaatimuksia siten että voittaja olisi voitu julistaa tai vene ehdotuksen pohjalta sellaisenaan rakentaa.
“Till Rors”-lehden taustavaikuttajia olivat sekä Svenska Seglarförbundet että Kungliga Svenska Segel Sällskapet (KSSS). Lehden numerossa 6/1941 kerrottiin kansanveneen olevan valmis. Artikkelissa kerrottiin komitean viimeistelleen kilpailusta saadut suunnitelmat. Sven Salénin mukaan “ammattimies” nimeltä Tord Sundén oli saanut tehtäväksi viimeistellä komitean ohjeiden ja suuntaviivojen mukaan piirustukset uudelle veneelle, joka saisi nimen “Nordisk Folkbåt”. Till Rors-lehden numerossa 9/1941 kerrotaan että “Nordisk Folkbåt” oli nyt totta, mutta artikkelissa ei mainittu missään Sundénin nimeä. Tätä pidettiin todisteena siitä, että Sundén ei ollut varsinainen veneen suunnittelija, vaan ainoastaan tehnyt piirustukset venettä varten.
Kansanveneen suunnittelijasta ja oikeuksista piirustuksiin riideltiin pitkään. Lopullisesti kiista saatiin oikeudessa soviteltua vasta vuonna 1966, jolloin Svenska Seglarförbundet sopi riidan Tord Sundénin kanssa ja myönsi Sundénin roolin veneen suunnittelijana.
Kiistelystä huolimatta, syksyllä 1941 oli päästy jo niin pitkälle, että Pohjoismainen kansanvene oli saanut muotonsa ja sen rakentaminen aloitettu. Ensimmäinen vene rakennettiin Göteborgissa, rakentajina Bröderna Olssons Småbåtsvarv.
Ensimmäinen Pohjoismainen kansanvene laskettiin vesille 23. huhtikuuta 1942 -tätä päivää pidetään kansanveneen syntymäpäivänä.
Lähde: Folkbåten -en modern klassiker, Berth Höjer, Nautiska Förlaget 2006









Jätä kommentti
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte