You are currently browsing the tag archive for the ‘folkbåt’ tag.
Tämän vuoden messuilla on esillä uusi puufolkkari, joka on valmistettu Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston Haminan toimipisteessä. Timo Partanen ja Henri Kasper ovat veistäneet vielä hieman keskeneräisen veneen oppilastyönä. On minusta erityisen hienoa että vene on asetettu esille “oikeiden käyttöveneiden” joukkoon, osastolle 1b26, eikä puuveneosastolle. Puuveneharrastuksen laajeneminen toisi mukavaa värikkyyttä suomalaisiin satamiin.
Oma puufolkkarimme on vuodelta 1949. Se on Ruotsin kansanvenerekisterissä 263. vene. Sattumalta huomasin Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n sivuilta että ensimmäinen suomalaisten yhteisosasto Pariisin kansainvälisessä venenäyttelyssä oli juuri tuonna vuonna, 1949.
Jäin pohtimaan miltä venemessut näyttivät tuolloin? Ehkä moottorivenepuolella olisi tuon aikaisessa venenäyttelyssä ollut muutamia mahonkisia moottoriveneitä, kuten alla oleva Peterborough Aqua Flyer, purjeveneissä ehkäpä Utö-risteilijä… enpä tiedä, mielikuvitus ei riitä. Jos jollakulla on enemmän tietoa tuosta Jussi Nemeksen johdolla rakennetusta suomalaisten osastosta vuonna 1949 niin olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan lisää!
Vene-lehden artikkeliani (Vene-lehti 1-2/2010) varten selvittelin minkälainen vuosi 1949 oli Ruotsissa. Silloin muun muassa alkoi SAAB -henkilöauton sarjavalmistus, auton jonka kohtalo vielä äsken oli vaakalaudalla, ennen Spyker kauppoja. Miltä tahansa tuotteelta edellytetään paljon, jotta se pysyy tuotannossa yli 60-vuotta… klassikko-folkkarin hillitty, mutta kestävä suosio on hieno asia.
On myös hienoa kun klassikolla uskalletaan leikkiä, Timon ja Henrin rakentama puufolkkari on saanut kylkeen hauskan punaisen värin, joka varmasti erottuu ensi kesän satamissa – FOLKKARI KUIN FERRARI!
Puuveneen kanssa touhutessa saa uusia ystäviä ja mikä hienointa, usein ajatukset saavat vastakaikua vaikka veneet olisivatkin hyvinkin erilaiset. Meidän nuori rouvamme, Folkkari Alkan -49 ’seurusteli’ yhden talven oikein viikingin kanssa, Salonkivene Aegir mallia -37 kohtasivat Suomenojan talvisäilytysalueella. Noh, oikein vesillä veneet nauttivat olostaan kesällä 2009 Porkkalassa SVK:n saaressa ja siinähän wanhat kamut olivat ihan vierekkäin…
142 vuotta vesillä, viikinki ja ruotsalaissyntyinen daami hyristelivät yhdessä kesäisessä auringossa vaikka sinilevät kertoivatkin omaa tarinaansa Itämerestämme! Emme jaksaneet olla ihailematta suomalaistakin veneenrakennustaitoa, sillä Aegirin on veistänyt taidolla Emil Suortti Helsingin Valkosaaressa. Lähes pläkä keli sai meidät olemaan toisenkin yön eikä wanha rouvamme pannut pahakseen iloisesta liplatuksesat päätellen…
Kaunista saaristoa ja hienoja tarinoita ihanassa seurassa, slow-boating ajattelua parhaimmillaan…
Ainiin, mikä ihmeen Aegir? No mutta; Aegir on viikinkimytologiassa merenjumalan nimi, eikös vene näytäkin juuri siltä! Ja jos halua fiilistellä lisää puisilla veneillä niin MYSin (Mahogany Yachting Society) sivuilta löytyy lisää kuolattavaa ja mm. Aegirin historiaa ja tarinaa. Tosta;
http://www.mys.fi/index.php?filename=f1277311027&lang=fin&fromfile=f1348634287
Pikkuruokki – Alkekungen – Little Auk
Pikkuruokki on pienin ruokkien suvun linnuista, noin puolet lunnin koosta.
Se sanotaan olevan yksi maailman tavallisimmista linnuista. Se pesii suurina yhdyskuntina pohjoisen Jäämeren saarilla ja rakentaa pesänsä vuorenrinteille ja kallionkielekkeille. Joskus lintuja on havaittu myös Skandinaviassa.
Vanhat tarinat kertovat vuorenrinteiden välissä kaikuvasta pikkuruokin naurusta, jota erehdyttiin pitämään hukkuvien merimiesten nauruna, kun he kylmään veteen jouduttuaan kohtasivat kohtalonsa ivallisesti nauraen.
”Alkan (Alkekungen) – Jääkyyhky” sopii hyvin pohjoismaisen kansanveneen nimeksi. Kestävä, käytännöllinen ja merikelpo. Yhteisöllinen.

















Lukijakommentit