You are currently browsing the tag archive for the ‘Folkkari’ tag.
Hai liukuu Folkkarimme ohitse
Saimme Fokkarimme katsastettua juuri ennen Juhannusta ja eikun kutsun perään kohti Sipoota. Matkalla itään oli turvauduttava konevoimaan lähes pläkällä merellä. Huikean lämmin fiilis, paljon veneitä liikkeellä ja juhannuksen odotus ilmassa! Voiko muuta toivoa.
Juhannuspäivän kohokohta - Alkanin ensimmäinen Juhlaliputus!
Folkkarin kylki kiiltää - kiitos Epifaneksen
Kulunut viikonloppu sujui tiiviisti Suomenojalla – pohjatöitä viimeistellen ja lakaten. Pohdiskelujen jälkeen päädyin Epifaneksen lakkaan – olen erittäin tyytyväinen kiiltoon ja lakan työstettävyyteen. Homma sujui vauhdikkaasti. Lakan litrahinta on kyllä noussut melkoisesti ja se on selkeästi kalliimpaa kuin muut lakat. Toisaalta – jos lakan UV-suoja on hyvä ja lopputulos vielä silmääkin miellyttävä saattaa laatuun satsaaminen kannattaa…
Norjalainen päiväristeilijä edessä ja takana punainen folkkari
Lauantai 17.4. oli veneilyhenkinen päivä kaiken kaikkiaan. Ensin olimme Venekirppiksellä ja sitten kävimme tutustumassa Venemessuilta tutun “ferrarimaisen folkkarin” tehneen Veneistämö Oy:n uusiin tiloihin Kellokoskella.
Kauniissa ruukkimiljöössä, Kellokosken sairaalaa vastapäätä sijaitsevassa teollisuushallissa toimivat Veneistämö Oy ja Veneveistämö P. Sjernvall Oy. Yritykset tekevät kaikkea veneisiin liittyviä puutöitä - sisustuksista veneiden rakentamiseen. Vaikka halli on melko pieni (uusia töitä kyllä mahtuu!) niin historiallinen ruukkimiljöö luo kivan tunnelman. Asuinalueen keskelle jääneen ruukkimiljöön tehdasrakennukset ovat peräisin pääosin 1890-1930 -luvuilta – voin kuvitella jokimaiseman leppoisan kesäisen tunnelman.
Masto liimauksessa
Pojilta kannattaa tosiaan kysyä erilaisia pieniä kunnostushommia veneen sisutukseen ja muihin pieniin puutöihin. Toisaalta, jos mieli tekee puista soutuvenettä, kannattaa siitäkin pyytää tarjous… Myynnissä oli myös erilaisia pieniä tarvikkeita (nauloja, niittejä jne. ) sekä muun muassa Rylardin ja Epifanesin tuotteita. Veneistämö sijaitsee osoitteessa Vanha Valtatie 190, 04500 Kellokoski (Ruukinkujan puolella). Helsingistä matka sujuu nopeiten Lahden moottoritietä, matkaa Veneistämöön kertyy noin 45 km.
Epifanes ja Rylard kuuluvat poikien myyntivalikoimaan
Kymölöinen soutuvene mallia Munapirtti 'siistattavana'
Toivottavasti firman toiminta lähtee hyvin käyntiin historiallisessa miljöössä.
Löysin Tuusulan kaupungin sivuilta vähän taustoja Kellokosken ruukista. Sen historia alkaa jo 1750-luvulta ja Kellokosken kartanon perustamisesta. Siellä alettiin kehittää maataloutta, karjanhoitoa ja pienimuotoista teollisuutta tuottamalla kankirautaa. Kellokosken ruukki on Tuusulan ensimmäinen teollisuuslaitos. 1840-luvun lopulla pajassa valmistettiin vanne- ja pulttirautaa, nauloja, saranoita, kytkyitä, kolmijalkoja, hevosenkenkiä ja nauloja sekä kirveitä, lapioita, kuokkia, viikatteita, sirppejä, vasaroita ja muita työvälineitä.
Kellokosken Tehdas O.Y. – Mariefors Bruk A.b. perustaminen 1896 aloitti ruukilla uuden ajan. ”Suuressa muutossa” vuonna 1897 herrojen Carlander ja Peterzon omistama Björkbodan tehtaan koko tuotanto siirtyi Kellokoskelle Kemiön saarelta. Uusia työntekijöitä varten rakennettiin uusia rakennuksia. Tehtaan tuotantorakennukset sijaitsivat Keravan joen itäpuolella, työläisten asuinalue joen länsipuolella. Tehtaan johtajat asuivat omalla alueellaan huviloissa lähinnä joen itäpuolella. Ruukin kirkko hallitsi maisemaa kaiken keskellä. Tyypilliseen tapaan tehdas ylläpiti myös koulua ja kirjastoa sekä varsinkin 1900-luvulla lukuisaa joukkoa erilaisia harrastusmahdollisuuksia: oli kuoroja, soittokunta, suojeluskuntaosasto, vapaapalokunta ja myös lapsille erilaista harrastustoimintaa. Tehtaan alueella oli lauantaisin toripäivä ja myös kauppa.
Carlanderien aikaan Kellokosken Tehdas kehittyi moderniksi teollisuuslaitokseksi, jonka maitotonkat ja muut meijeriastiat sekä kirveet olivat tunnettuja joka puolella Suomea. Lisäksi tehtaassa valmistettiin erilaisia työkaluja, saranoita ja muita rakennusheloja. 1940-luvulla tehtaassa oli töissä kolmisensataa henkeä. Tehdas siirtyi Fiskarsin omistukseen 1962 ja laajamittainen teollisuustuotanto Kellokoskella lopetettiin 1980-luvulle tultaessa. Nykyisin Kellokosken tehtaan entisissä tuotantorakennuksissa on vuokralaisina erilaisia yrityksiä ja yhdistyksiä – yhtenä näistä siis Veneistämö.
Tänään veneellä. Inventaario kevään tulevista tekemisistä ja pohjan kevyt läpikäynti ja skrabaus niistä kohdista, joista maali näytti irtoavan. Syksyllä päädyimme Erkin opastuksella siihen että koko pohjaa ei tänä keväänä kunnosteta, sen sijaan kyllästys ja paikkamaalaus, jotta vene saadaan veteen ajoissa. Ripeällä tekemisellä pohja oli läpikäyty neljässä tunnissa.
Lumen luomisen lisäksi extra hommaa riitti “huussin” siivoamisessa – kiitos ohikulkijan, jolla oli ollut kovasti “tarvetta” suojaisalle paikalle (onneksi vajan ulkopuolella)…
Naapuriveneestä oli varastettu moottori – kuulemma ammattilaiset käyvät ensimmäisenä päivänä valitsemassa veneet, toisena päivänä katkaisemassa letkut ja kaapelit, ja kolmantena sitten varastavat itse koneen… Pirullista ja turhaa työtä veneenomistajalle. Suomenojan talvisäilytysalueen valvonta on aika näennäistä.
Kävin folkkarimme ‘hallissa’ ja nautin siitä ettei lunta ollut sentään wanhan rouvamme ympärillä. Ai että tuntui hyvälle kun katseli pressuseiniä joita viriteltiin syksyn tuulissa ja tuiskuissa. Tässä oli hyvä olla, lunta ulkopuolella tonni tolkulla ja sisällä paljas maa! Mutta lähellä oli purjeveneitä joissa lumi teki hidasta jäynäänsä… Muutamille tutuille soitinkin että käykääpä tsekkaamassa, kohta tulee uusi pakkanen.
1. Romahtanut katto, pressut kaikkine kattolautoineen 39 jalkaisen Bavarian kannella ja katkenneita tukitolppia…
Tukitolppa poikki, katto romahtanut ja Bavarian kansi koetuksella
2. Pressut tuulen riepottelemia, sittloodat täynnä lunta ja sulamisvesiä
Tässä ei ainakaan katto romahda, pressujen kunto voi olla niin ja näin
3. Mastotelineiden alimmat mastot umpihangessa
Arvasikohan tuon alimman maston omistaja mihin tolppansa tökkäsi?
FOLKKARI, uuswanhaa, ensin närästi tuo punainen mutta oikeastaan sikamagee...
Tämän vuoden messuilla on esillä uusi puufolkkari, joka on valmistettu Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston Haminan toimipisteessä. Timo Partanen ja Henri Kasper ovat veistäneet vielä hieman keskeneräisen veneen oppilastyönä. On minusta erityisen hienoa että vene on asetettu esille “oikeiden käyttöveneiden” joukkoon, osastolle 1b26, eikä puuveneosastolle. Puuveneharrastuksen laajeneminen toisi mukavaa värikkyyttä suomalaisiin satamiin.
Oma puufolkkarimme on vuodelta 1949. Se on Ruotsin kansanvenerekisterissä 263. vene. Sattumalta huomasin Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n sivuilta että ensimmäinen suomalaisten yhteisosasto Pariisin kansainvälisessä venenäyttelyssä oli juuri tuonna vuonna, 1949.
Jäin pohtimaan miltä venemessut näyttivät tuolloin? Ehkä moottorivenepuolella olisi tuon aikaisessa venenäyttelyssä ollut muutamia mahonkisia moottoriveneitä, kuten alla oleva Peterborough Aqua Flyer, purjeveneissä ehkäpä Utö-risteilijä… enpä tiedä, mielikuvitus ei riitä. Jos jollakulla on enemmän tietoa tuosta Jussi Nemeksen johdolla rakennetusta suomalaisten osastosta vuonna 1949 niin olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan lisää!
Picture: Bone Yard Boats (tm)
Vene-lehden artikkeliani (Vene-lehti 1-2/2010) varten selvittelin minkälainen vuosi 1949 oli Ruotsissa. Silloin muun muassa alkoi SAAB -henkilöauton sarjavalmistus, auton jonka kohtalo vielä äsken oli vaakalaudalla, ennen Spyker kauppoja. Miltä tahansa tuotteelta edellytetään paljon, jotta se pysyy tuotannossa yli 60-vuotta… klassikko-folkkarin hillitty, mutta kestävä suosio on hieno asia.
On myös hienoa kun klassikolla uskalletaan leikkiä, Timon ja Henrin rakentama puufolkkari on saanut kylkeen hauskan punaisen värin, joka varmasti erottuu ensi kesän satamissa – FOLKKARI KUIN FERRARI!
Oisko tää se lehtikuusen punainen...?
Ehdin illan suussa kuvaamaan upeaa auringonlaskua ja sumun hiipimistä Haukilahden rantaan. Koira oli hukkua lumeen ja kieltäytyi kepin heittelystä. Siinä taivastellessani lumen määrää huomasin hauskan yksityiskohdan: jäälle pääsee parhaiten hiihtämällä pitkin sataman laitureita!
Portti baanalle - laiturihiihtoa?
Samalla mietin huomenna alkavia venemessuja ja mitä siellä on tarjolla….ja oikeastaan mitä haluan nähdä tai mitä tarvitsen. Vai viekö voiton Vancouverin tohina? Ei, kyllä messuille on mentävä hipelöimään uusia välineitä, tapaamaan tuttuja ja tsekkaamaan mitä on tullut unohdettua! Varsinkin kun kuulin että messuilla olisi pitkästä aikaa näytillä aito puinen folkkari! Kyllä vanhalle Rouva Alkanille tarvii otta muutama kuva messuilta….
Lumeen hukkunut purkkari? Melkein....
Venemessuilla voi nähdä kaunista käsityötä muuallakin kuin puuveneosastolla!
No-joo, totta kai, sitähän on siellä kaikkialla…
Bongasin folkkari.netin sivuilta uutisen venemessuilla esiteltävästä uudesta PUISESTA folkkarista, joka on rakennetu Haminasa. Onpa kiva käydä katsomassa tuoretta veneveistäjätaitoa ihan “oikealla osastolla”, purjevenehallissa.
Tässä muutamia muistoja kesän retkiltä. Tavoitteenamme oli siis löytää mukavia ja rauhallisia luonnonsatamia, joissa saimme olla aika lailla omassa rauhassa. Ja löytyihän niitä, kohtuullisen purjehdusmatkan päästä.
- Idyllinen näky luonnonsatamassa
Melkein klisee
- Kesän paras ahvenpaikka
Kirimistä riittää
Vihdoinkin pääsimme Viaporin Tuoppiin! Viaporin Tuoppi oli elämys, ja ai vitsi mikä himo laittaa vene vielä parempaan (kisa)kuntoon siitä syntyi!
Neljän hengen miehistömme yöpyi veneessä kaksi yötä – olimme laiturissa, nautimme viiniä ja tapaksia ja ihailimme majakan valoa ja värikkäiden lippujen tunnelmaa. Lähtöaamuna sää oli mahtava ja tuuli sopivan navakka, miehistön paitoihin olisi ehkä sopinut logoksi Team Burana. Kipparimme oma vene oli lasikuituinen folkkari, ehkäpä veneemme hieman häntä jännitti, tai sitten italialainen punaviini maistui vaan niin hyvältä. Viimeiset knaapit kiinnitettiin otsalamppujen valossa. Spiira saatiin korjattua edellisenä päivänä. Puiset skuuttien knaapit oli kyllä hienosti petsattu ja lakattu, mutta niiden käytännöllisyyden kanssa oli hieman niin ja näin.
Tunne oli ihana kun huomasin veneen pärjäävän vauhdissa melko hyvin. Olimme välillä kymmenen parhaan veneen joukossa. Voi sitä riemua kun ohitimme hetkellisesti purjehduksenopettajani kipparoiman veneen!
Vene kesti hienosti, tosin fokan skuutti irrotti styyrpuurin puoleisen puuknaapin, loppuajan pidin käsin kiinni skuutista. Pari vuotta sitten Alkan sijoittui eri miehistöllä kolmanneksitoista, tänä vuonna pääsimme uudella miehistöllä sijalle kaksikymmentäkolme, olosuhteet huomioiden ihan hyvä sijoitus kolmenkymmenen viiden veneen joukossa. Ensi vuonna sijoitusta on tietenkin parannettava ja veneen trimmiin tekee mieli hankkia yhtä ja toista…
Tapahtuman hurttia fiilistä kuvaa paitsi mahdollisuus saunoa ja uida Helsingin edustalla upeassa saunassa, myös pieni detalji. Olimme jättäneet kylmäkoneistolla varustetun kylmälaukun varaston edustalle satamaan ja laittaneet sinne neljä (Sandels) olutta kylmenemään. Kun tulimme satamaan oli kaljoista viety yksi -ilmeisesti tosi tarpeeseen. Aika reilua! Vielä reilumpaa olisi tietenkin ollut, jos juotu Sandels olisi vain vaihdettu toisen merkkiseen…
Vieressämme yöpyneen venäläisen veneen miehistö kyllä olisi korjannut oluen puutteen vodka-paukuilla, syy “ystävystymiseen” löytyi veneemme nimestä, “alkan” tai “alken” kun on lähestulkoon sama kuin “doku” venäjäksi. Että ensi vuonna sitten tiimipaitoja s/y dokulle… Aika mautonta, mutta yön pikkutunneilla hyvin hauskaa.
Työskentelen IT-alalla, asun meren äärellä. Rakastan klassikoita -puuveneitä, alfa romeota, nautin illallisista hyvien ystävien seurassa.
Lukijakommentit