You are currently browsing the tag archive for the ‘Kansanvene’ tag.
FOLKKARI, uuswanhaa, ensin närästi tuo punainen mutta oikeastaan sikamagee...
Tämän vuoden messuilla on esillä uusi puufolkkari, joka on valmistettu Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston Haminan toimipisteessä. Timo Partanen ja Henri Kasper ovat veistäneet vielä hieman keskeneräisen veneen oppilastyönä. On minusta erityisen hienoa että vene on asetettu esille “oikeiden käyttöveneiden” joukkoon, osastolle 1b26, eikä puuveneosastolle. Puuveneharrastuksen laajeneminen toisi mukavaa värikkyyttä suomalaisiin satamiin.
Oma puufolkkarimme on vuodelta 1949. Se on Ruotsin kansanvenerekisterissä 263. vene. Sattumalta huomasin Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n sivuilta että ensimmäinen suomalaisten yhteisosasto Pariisin kansainvälisessä venenäyttelyssä oli juuri tuonna vuonna, 1949.
Jäin pohtimaan miltä venemessut näyttivät tuolloin? Ehkä moottorivenepuolella olisi tuon aikaisessa venenäyttelyssä ollut muutamia mahonkisia moottoriveneitä, kuten alla oleva Peterborough Aqua Flyer, purjeveneissä ehkäpä Utö-risteilijä… enpä tiedä, mielikuvitus ei riitä. Jos jollakulla on enemmän tietoa tuosta Jussi Nemeksen johdolla rakennetusta suomalaisten osastosta vuonna 1949 niin olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan lisää!
Picture: Bone Yard Boats (tm)
Vene-lehden artikkeliani (Vene-lehti 1-2/2010) varten selvittelin minkälainen vuosi 1949 oli Ruotsissa. Silloin muun muassa alkoi SAAB -henkilöauton sarjavalmistus, auton jonka kohtalo vielä äsken oli vaakalaudalla, ennen Spyker kauppoja. Miltä tahansa tuotteelta edellytetään paljon, jotta se pysyy tuotannossa yli 60-vuotta… klassikko-folkkarin hillitty, mutta kestävä suosio on hieno asia.
On myös hienoa kun klassikolla uskalletaan leikkiä, Timon ja Henrin rakentama puufolkkari on saanut kylkeen hauskan punaisen värin, joka varmasti erottuu ensi kesän satamissa – FOLKKARI KUIN FERRARI!
Oisko tää se lehtikuusen punainen...?
Puuveneen kanssa touhutessa saa uusia ystäviä ja mikä hienointa, usein ajatukset saavat vastakaikua vaikka veneet olisivatkin hyvinkin erilaiset. Meidän nuori rouvamme, Folkkari Alkan -49 ’seurusteli’ yhden talven oikein viikingin kanssa, Salonkivene Aegir mallia -37 kohtasivat Suomenojan talvisäilytysalueella. Noh, oikein vesillä veneet nauttivat olostaan kesällä 2009 Porkkalassa SVK:n saaressa ja siinähän wanhat kamut olivat ihan vierekkäin…
Tähän viikingin viereen hivutti wanha rouvamme yöksi...
Aamulla omistajat loikkivat maihin fiilistelemään...
Rouva Alkan oli ainakin puhtoisempi 'kanneltaan'...
142 vuotta vesillä, viikinki ja ruotsalaissyntyinen daami hyristelivät yhdessä kesäisessä auringossa vaikka sinilevät kertoivatkin omaa tarinaansa Itämerestämme! Emme jaksaneet olla ihailematta suomalaistakin veneenrakennustaitoa, sillä Aegirin on veistänyt taidolla Emil Suortti Helsingin Valkosaaressa. Lähes pläkä keli sai meidät olemaan toisenkin yön eikä wanha rouvamme pannut pahakseen iloisesta liplatuksesat päätellen…
Köydet ja sotisopa viimeisen päälle, valmiina valloittamaan vaikka koko Itämeren
Aurinkoa ja hyvää seuraa, ei silloin viikingitkään lähde kiiruhtamaan merelle!
Puu elää, tarinat elävät, aidoista asioista syntyvät elämykset...
Kaunista saaristoa ja hienoja tarinoita ihanassa seurassa, slow-boating ajattelua parhaimmillaan…
Ainiin, mikä ihmeen Aegir? No mutta; Aegir on viikinkimytologiassa merenjumalan nimi, eikös vene näytäkin juuri siltä! Ja jos halua fiilistellä lisää puisilla veneillä niin MYSin (Mahogany Yachting Society) sivuilta löytyy lisää kuolattavaa ja mm. Aegirin historiaa ja tarinaa. Tosta;
http://www.mys.fi/index.php?filename=f1277311027&lang=fin&fromfile=f1348634287
Tässä muutamia muistoja kesän retkiltä. Tavoitteenamme oli siis löytää mukavia ja rauhallisia luonnonsatamia, joissa saimme olla aika lailla omassa rauhassa. Ja löytyihän niitä, kohtuullisen purjehdusmatkan päästä.
- Idyllinen näky luonnonsatamassa
Melkein klisee
- Kesän paras ahvenpaikka
Kirimistä riittää
Vihdoinkin pääsimme Viaporin Tuoppiin! Viaporin Tuoppi oli elämys, ja ai vitsi mikä himo laittaa vene vielä parempaan (kisa)kuntoon siitä syntyi!
Neljän hengen miehistömme yöpyi veneessä kaksi yötä – olimme laiturissa, nautimme viiniä ja tapaksia ja ihailimme majakan valoa ja värikkäiden lippujen tunnelmaa. Lähtöaamuna sää oli mahtava ja tuuli sopivan navakka, miehistön paitoihin olisi ehkä sopinut logoksi Team Burana. Kipparimme oma vene oli lasikuituinen folkkari, ehkäpä veneemme hieman häntä jännitti, tai sitten italialainen punaviini maistui vaan niin hyvältä. Viimeiset knaapit kiinnitettiin otsalamppujen valossa. Spiira saatiin korjattua edellisenä päivänä. Puiset skuuttien knaapit oli kyllä hienosti petsattu ja lakattu, mutta niiden käytännöllisyyden kanssa oli hieman niin ja näin.
Tunne oli ihana kun huomasin veneen pärjäävän vauhdissa melko hyvin. Olimme välillä kymmenen parhaan veneen joukossa. Voi sitä riemua kun ohitimme hetkellisesti purjehduksenopettajani kipparoiman veneen!
Vene kesti hienosti, tosin fokan skuutti irrotti styyrpuurin puoleisen puuknaapin, loppuajan pidin käsin kiinni skuutista. Pari vuotta sitten Alkan sijoittui eri miehistöllä kolmanneksitoista, tänä vuonna pääsimme uudella miehistöllä sijalle kaksikymmentäkolme, olosuhteet huomioiden ihan hyvä sijoitus kolmenkymmenen viiden veneen joukossa. Ensi vuonna sijoitusta on tietenkin parannettava ja veneen trimmiin tekee mieli hankkia yhtä ja toista…
Tapahtuman hurttia fiilistä kuvaa paitsi mahdollisuus saunoa ja uida Helsingin edustalla upeassa saunassa, myös pieni detalji. Olimme jättäneet kylmäkoneistolla varustetun kylmälaukun varaston edustalle satamaan ja laittaneet sinne neljä (Sandels) olutta kylmenemään. Kun tulimme satamaan oli kaljoista viety yksi -ilmeisesti tosi tarpeeseen. Aika reilua! Vielä reilumpaa olisi tietenkin ollut, jos juotu Sandels olisi vain vaihdettu toisen merkkiseen…
Vieressämme yöpyneen venäläisen veneen miehistö kyllä olisi korjannut oluen puutteen vodka-paukuilla, syy “ystävystymiseen” löytyi veneemme nimestä, “alkan” tai “alken” kun on lähestulkoon sama kuin “doku” venäjäksi. Että ensi vuonna sitten tiimipaitoja s/y dokulle… Aika mautonta, mutta yön pikkutunneilla hyvin hauskaa.
Kun 12. elokuuta purjehdimme iltapäivällä Porkkalan selän yli, olivat aallot kahdesta kolmeen metriin, eikä merellä näkynyt muita kuin rajavartioston ja merivoimien harjoitusveneitä. Olimme laskeneet selän ylitykseen noin kolme tuntia, sateen alla noussut tuuli vauhditti meidät yli noin tunnissa.
En vieläkään tiedä paljonko tarkka tuulennopeus tuolloin oli, mutta täytyy sanoa että veneen ja purjeiden hallinta (sekä iso että fokka ylhäällä), merikortin lukeminen ja viitojen / poijujen etsiminen aaltojen keskeltä saivat meidät melko väsyneiksi suorituksen jälkeen. Vanha Rouva Alkan on ihmeellinen – se kestää ja toimii hienosti kunhan miehistö vain osaa pitää päänsä kylmänä.
Nyt olemme kokeilleet sekä yönavigoinnin että myrskyssä navigoinnin ilman sähköisiä apulaitteita -villi fiilis ja hieno kokemus, muttei välttämättä ihan suositeltava…
Myöhässä veteen, taas.
Tällä kertaa ongelmia aiheutti Le Tonkinois lakka, jonka tämänkertainen erä ei ihan käyttäytynytkään siten kuin olisi toivonut. Lakka kuivui pitkään, se helmeili eikä tarttunut kunnolla. Ensimmäinen kerros kylkiin (vanhasta purkista) sai aikaan flyygelipinnan ja sen jälkeen ei muuta halunnutkaan. Jälki oli hieno! Mutta uusi lakkaerä ei sitten toiminutkaan ja käytimme varmaan kaksi viikkoa hiomiseen, lakkaamiseen ja hiomiseen, -ttu! Lopulta lajuutan sisäpinnat saivat kaksi kerrosta lakkaa.
Itse veteenlasku sujui ok, uppopumpun voimalla. Kun Parppei laski veneen kl 14 tuli vettä sekä taivaalta että merestä veneen kyljistä tuhansia litroja veneen sisään (tai siltä se ainakin tuntui). Olimme hieman liian optimistisia veneen kunnon suhteen, ja vaikka lorotimme vettä hieman sisään 4 päivää, osin mattojen ja lakanoiden avulla kosteutta yllpitäen tuli vettä sisään aika lailla. Opit? Jos vesi valuu lorisemalla ulos tulee se aikamoisella vauhdilla laskun yhteydessä sisään. Viime vuonna tajusin työnnellä pohjamaalin pehmittämät ettanit takaisin limeihin niitä tasoittaen, lisäksi sisäpuolelle vedetty melko tuore lyijymönjä piti saumatkin tiiviinä sisäpuolelta.
No, vene oli Suomenojalla yhden vuorokauden, sen jälkeen se siirrettiin omaan laituriin Haukilahteen.
Kun vene oli vedessä ja kellui oli aika taiteilla masto paikalleen. Olimme irrottaneet hitsausta varten osia emmekä ottaneet niistä kuvia. ”Liian kiire dokumentoida kuvin ja sanoin” kostautuu ennen pitkää. Vaijerit ja köydet olivat myös mystisiä sillä hetkellä kun masto makasi lainapukkien päällä lähes tyhjällä Finnoon talvisäilytyskentällä.
Veneen laskusta olim mennyt viikko ja alueen olisi jo pitänyt olla aikapäiviä sitten tyhjä. Ihmettelimme maston vieressä kun kentälle ajoi puolituttu, joka oli kunnostanut omaa lasikuitu moottorivenettään lähellä omaamme. Kaveri tervehti ja käveli luoksemme, kysyi voiko auttaa. Kerroimme olevamme neuvottomia maston kanssa ja hän sanoi rikanneensa veneitä työkseen kymmenen vuotta. Sitten hän sytytti siggen ja setvi vaijerit ja käydet yksi kerrallaan selviksi. Aivan ihanaa! Ajattelin että jos kaveri aloittaa puheen noin, hän ei voi jättää hommaa kesken. Jälleen tuli mieleen että Alkan ja me aloittelijat olemme Onnettaren hellässä huomassa. KIITOS!
Autoimme erästä toista puufolkkariporukkaa uppopumppua lainaamalla ja saimme heiltä taas apua mastonosturin käyttöön. Lopulta masto taisi olla paikallaan 3.6.2008.
Siirsimme veneen kotilaituriin.
Olimme lopulta noin kolme viikkoa myöhässä alkuperäisestä “vapuksi veteen” visiosta -juuri sen verran kun nokeentuneen katon puupuhtaaksi ottaminen sisäpuolelta kesti.
Viimeiset viikot olivat koko lailla helvettiä -poskiontelotulehdus, flunssa ja stressi, riitelyt ja riittämättömyyden tunne. Tietenkin loppurutistukseen osuivat myös ennalta varaamani Purjehtijakurssi ja muuta ohjelmaa jota olin järjestänyt silloin kun luulin veneen olevan vappuna vedessä. Raatamisen lomassa oli toki hauska seurata erilaisia tapoja pitää puuvenettä ja kuunnella erilaisia tarinoita puuveneen vesillelaskusta.
Vene laskettiin lopulta veteen 29.05.2008. Vene laskettiin siten, että keula lepäsi ramppia vasten kun liinat irroitettiin. Ensimmäiset pari tuntia vettä virtasi suihkuna sisään mutta uppopumppu piti veneen pinnalla. Olimme pitäneet veneessä märkiä räsymattoja ja kostuttaneet sitä, en tiedä kunka paljon siitä lopulta oli apua. Lasku tapahtui noin klo 20. Valvoimme veneen vierellä noin kl 23 asti ja menimme kotiin yöksi kun tilanne näytti rauhoittuneen. Ennen kotiinlähtöä grillasimme kertakäyttögrillillä makkarat ja joimme oluet -olo oli helpottunut ja tuntui siltä että vanhalla rouvalla todellakin on suotuisat tuulet suojanaan. Vapun jälkeen sattunut kuiva ja erittäin lämmin ja tuulinen viikko oli todella silmin nähden kuivattanut venettä.
Seuraavana päivänä siirsimme veneen laituriin (kaupungin venepaikka Suomenojalla). Vene pärjäsi jo omalla pilssipumpulla ja annoimme uppopumpun lainaksi seuraavalle sitä enemmän tarvitsevalle porukalle.
Pikkuruokki – Alkekungen – Little Auk
Pikkuruokki on pienin ruokkien suvun linnuista, noin puolet lunnin koosta.
Se sanotaan olevan yksi maailman tavallisimmista linnuista. Se pesii suurina yhdyskuntina pohjoisen Jäämeren saarilla ja rakentaa pesänsä vuorenrinteille ja kallionkielekkeille. Joskus lintuja on havaittu myös Skandinaviassa.
Vanhat tarinat kertovat vuorenrinteiden välissä kaikuvasta pikkuruokin naurusta, jota erehdyttiin pitämään hukkuvien merimiesten nauruna, kun he kylmään veteen jouduttuaan kohtasivat kohtalonsa ivallisesti nauraen.
”Alkan (Alkekungen) – Jääkyyhky” sopii hyvin pohjoismaisen kansanveneen nimeksi. Kestävä, käytännöllinen ja merikelpo. Yhteisöllinen.
Työskentelen IT-alalla, asun meren äärellä. Rakastan klassikoita -puuveneitä, alfa romeota, nautin illallisista hyvien ystävien seurassa.
Lukijakommentit