You are currently browsing the tag archive for the ‘lakkausohjeet’ tag.
Lopulta olimme lakkausten epäonnistumisten vuoksi noin kolme viikkoa jäljessä alkuperäisestä suunnitellusta (ja veneen kunnon kannalta) parhaasta veteenlaskuajasta. Kyljet oli käsitelty kohtuulliseen kuntoon uuden erän Le Tonkinois-lakalla, istumakaukalon ja muiden mahonkiosien lakkaukset olivat omasta mielestäni välttäviä, ehkä jonkun muun mielestä jopa kohtuullisia. Joka tapauksessa, tulos saisi kelvata syksyyn asti.
Lopputulos on aina parempi vedessä kuin maalla
Viime keväänä käytin kaiken kaikkiaan siis reilun kuukauden ylimääräistä työaikaa selvittääkseni lakkauksen ongelmia. Aika kului yhä uudelleen tehtyihin välihiontoihin, ja toisaalta joidenkin pintojen kahteen kertaan puhtaaksi ottamiseen, uuteen kyllästykseen ja petsaukseen sekä imurointiin ja pölyjen pyyhkimiseen. Pidemmät kuivumisajat uusissa lakkaerissä, ylimääräiset välihionnat sekä soitot ja käynnit maahantuojille ja liikkeisiin veivät aikaa varsinaiselta työltä. Lisäksi vinkkien haku internetistä maahantuojien sivuilta, kirjojen lukeminen ja vastausten selvittäminen asiantuntijoilta vei oman aikansa.
Tänä keväänä olemme käyttäneet taas viikon tai pari ylimääräistä aikaa kun mattahiomme epätasaisia lakkapintoja -kerrokset ovat eri paksuisia ja tasaisen pohjustusensaaminen on edelleen vaikeaa.
Kaduttaako, viisastuinko? Olisiko pitnyt suosiolla ottaa Hempelin lakkapurkki käteen?
Ei kaduta, viisastuinkin. Jatkan perinnelakoilla, vaikka merkkiä vauhdankin.
Puuveneet kuuluvat pohjoismaisen veneilyn historiaan ja meillä on varsin hieno puuvenekanta verrattuna muuhun Eurooppaan. Oma pieni veneeni, S-263, on häviävän pieni osa puuveneilyn historiaa, mutta se on ainutlaatuinen ja kaunis kappale sitä. Mikä on klassisempi näky Itämerellä kuin pieni kiiltäväkylkinen puinen purjevene? Niin kauan kuin perinteen säilyminen on edes pieneltä osin omalla vastuullani, haluan tehdä tämän työn hyvin ja huolehtia siitä että vene purjehtii mahdollisimman kauan, ja kauniisti.
Olen hurahtanut, myönnetään!
Pähkäilyn ja perusteellisten kokeilujen jälkeen soitin Le Tonkinois Skandinavia AB:n Björn Westmanille ja kysyin neuvoa. Halusin selvittää mikä lakkauksissa oli mennyt pieleen. Ensin keskustelimme lakkauksesta yleensä, hän puhui omasta puuveneestään jossa on noin kolmekymmentä kerrosta lakkaa. Veneen ainoa keväthuolto on 320 karkeudella hiominen ja yksi uusi lakkakerros. Tähän minäkin halusin päästä, sitten joskus…
Hanskat tiskiin ?!
Kävimme yksityiskohtaisesti läpi lakkausta edeltäneet työvaiheet. Kun totesimme että kaikki oli sinänsä tehty ”oppikirjojen mukaan” hän pyysi minua vielä kokeilemaan sitä, että pyyhkisin pinnat ennen lakkausta joko puutärpätillä tai balsamitärpätillä tai mattahioisin kevyesti pinnan joka kerta ennen uutta kerrosta.
Kun kysyin olenko siis tehnyt aiemmin väärin, kun olen lakannut ilman välihiontoja, hän totesi että tämä vuosi on ollut hieman poikkeuksellinen lakan laadun suhteen. Hän kertoi keskustelleensa ranskalaisen päämiehensä kanssa ja kuulleensa että tänä vuonna lakkaan olennaisesti vaikuttavan kiinanpuuöljyn laatu on ollut tavallista heikompi.
Sen vuoksi lakka kuivuu hieman kauemmin kuin tavallisesti ja onnistunut lopputulos vaatii pienen välihionnan joka kerroksen väliin. Välihionnoista ei ollut juurikaan apua ja kokemuspohjaisesti voin nyt sanoa että lakan kuivumisaika tässä vuosikerrassa on noin 36 tuntia, kun sen pitäisi olla lämpötilasta riippumatta 24 tuntia.
Miksei asioista tiedotettu lakkaa myyville liikkeille ja niiden kautta lakan käyttäjille?
Epäonnistuneiden lakkausten aiheuttaman vihastuksen, syyttelyn ja turhautumisen keskellä alkoi salapoliisityö – voisiko vika olla tunnetussa lakassa? Le Tonkinois on yli satavuotias ja yleisesti tunnustettu tuote. Viime vuoden kokemukset lakasta ovat aivan erinomaiset, siksi hainkin syytä huonoon lopputulokseen kaikesta muusta paitsi lakasta. Vihdoin otimme kuitenkin yhteyttä maahantuojaan.
Voisiko vika olla jossakin muualla kuin käden ja pensselin välissä?
Ensin selvisi että maahantuojia on kaksi – Tope Oy ja Jotiko-Marine. Aloitimme virallisesta maahantuojasta, joka ensin kielsi lakassa olevan mitään ongelmaa. Maahantuoja kyllä kertoi että koska kyseessä on luonnontuote sen laatu saattaa hieman vaihdella, erityisesti lakassa käytetyn kiinanpuuöljyn saatavuus ja laatu vaihtelee jonkin verran. Maahantuoja kertoi tehtaan taustoista, omistajansuvussa tapahtuneista muutoksista ja siitä kuinka öljyä edelleen valmistetaan viidentuhannen litran erissä.
Johtopäätökseni puhelusta oli että kyseessä oli nk. käsialatuote, jonka laadunvalvonnassa saattoi olla satunnaisia puutteita. Soitin myös lakat myyneeseen espoolaiseen liikkeeseen, jossa palvelu on aina ollut asiantuntevaa. Tuolloin sain selville että hyvän tuloksen aikaansaanut, ensin käyttämäni lakkapurkki oli eri erästä kuin muut ostamani lakat. Sain myös kuulla että maahantuojalla oli ollut vaikeuksia toimittaa lakkaa liikkeeseen eikä uuden erän toimituspäivää vielä tiedetty.
Päätimme kysyä neuvoa myös Jotiko-Marinesta, jossa ongelmiimme suhtauduttiin asiallisesti ja saimme tilalle pari purkkia uutta lakkaa. Emme kuitenkaan voineet tietää mistä erästä lakat olivat, siksi tuloksestakaan ei ollut takeita. Sisuunnuin ja soitin Pohjoismaisen organisaation Björn Westmanille. Viisastuin monessa asiassa.
Aloitin kylkien lakkauksen edellisvuodelta jääneellä Le Tonkinois-lakalla. Jo ensimmäinen veto lakkaa reilusti mattahiottuun pintaan sai aikaan tutun tunteen – lakan elastisuus, joustavuus ja työstettävyys tuntuivat mahtavalta! Ensimmäisen ohuen lakkakerroksen tuloksena oli jo lähes flyygelipinta, sitten vuorokauden kuivuminen ja seuraava ohut kerros lakkaa – aivan upea tulos. Puuttui enää mattahionta, tahmaliinalla pyyhintä ja ohut viimeistelykerros.
Näpertelyä ennen pintakäsittelyä
Samaan aikaan kylkien kanssa aloitimme lakkaukset myös veneen sisäpuolella. Vanha lakkaus oli halkeillut ja kupruili useasta kohdasta, siksi olimme talven aikana ottaneet puupuhtaaksi kaikki sisäpinnat, lattialaudat, seinät ja katon sekä irrottaneet kalusteita pentteristä. Sisustuksesta tulisi tumma, viihtyisä ja tyylikäs. Katto putsattiin puupuhtaaksi ja kaikki mahonkipinnat petsattiin kolmeen kertaan erittäin tummiksi.
Kajuutan ilmeeseen paljon vaikuttavan katon käsittely onnistui hienosti. Alkuperäinen, lehtikuusesta oleva puurimakatto oli otettu talven aikaan puupuhtaaksi ja kyllästetty pellavaöljyllä. Kuudenkymmenen vuoden aikana tulleita tummentumia olin vaalentanut Internationalin Teak Restorer-tuotteella. Se on helposti peruskuluttajankin saatavilla oleva tuote, joka sisältää oksaalihappoa. Ainakin Remoxista saa myös vahvempaa oksaalihappoa. Sitten kyllästin katon Hempelin Impreg 1:llä ja viimeistelin hieman lakkamaisen mutta kauniin mattapinnan antavalla Impreg 2:lla. Levitin Impreg 2:sta kolme kerrosta ja tein yhden välihionnan käsin, jotta sain kauniin mattakiiltoisen pinnan. Tulos oli onnistunut. Katon poikki menevät kaksiväriset tammi-mahonkikaaret halusin käsitellä lakalla, jotta kiiltävä pinta korostaisi kaarten tumman ja vaalean puun värikontrastia. Tässäkin kohtaa vanha viimevuotinen Le Tonkinois-lakka toimi ja katon kaarista tuli varsin kauniit.
Että tällaista...
Oli aika lakata kyljet viimeisen kerran, sekä lakata sisäpuolen mahonkipinnat petsauksen ja kyllästyksen jälkeen muutamaan kertaan. Jouduin avaamaan uuden Le Tonkinois-purkin tänä vuonna ostamastani erästä.
Aloitin viimeistelyn mattohiotuista ja tahmaliinalla pyyhityistä kyljistä – tulos oli katastrofi! Huomasin jo lakkaa levittäessäni että se helmeili ja sen asettuminen vaati tavallista enemmän työstämistä. Aamulla tullessani tarkastamaan työni jäljen petyin lopullisesti – kuivuessaan lakkakerros oli valunut ja pisaroitunut, kylkien hieno flyygelipinta oli lopullisesti mennyttä. Kaikki tehty reilun viikon työ meni yhdessä vuorokaudessa hukkaan! Myös sisäpuolen pintojen lakkaaminen siististi osoittautui mahdottomaksi. Puupuhtaalle ja kyllästetylle pinnalle levitetty Le Tonkinois helmeili, valui ja rypistyi sileällä pinnalla.
Voi hemmettti!
Alkoi loputon urakka: mattahionta, epäonnistunut lakkaus, hionta, uusi lakkausyritys – tulokset pysyivät huonoina. Vikaa haettiin olosuhteista, pensseleistä, liuottimista ja pölyisistä purkeista mutta syytä ei löytynyt. Pinnat oli puhdistettu pölyttömiksi tahmaliinalla, pensselit olivat uusia (hiomapaperilla viimeisteltyjä ja oikealla liuottimella pestyjä), lakatessa käytin pieniä astiankoneessa pestyjä kannellisia lasipurkkeja, jotka avasin vasta kun valutin niihin lakkaa purkista. Lakkaus tehtiin päiväsaikaan. Kaikki tehtiin valmistajan purkin kyljessä olevien ohjeiden mukaan.
Nyt on se aika kuusta. Aika, jolloin puuveneilijä kyttää viiden vuorokauden sääennustetta ja yrittää löytää hyvän jakson lakkaamisille – alhainen ilmankosteus, sopivasti aurinkoa, ei liian tuulista. Kuten aikaisemmissa jutuissa jo kerroinkin, viime vuosi oli aikamoista taistelua Le Tonkinois-lakkausten kanssa. Saman ei haluaisi toistuvan ja uusi lakka onkin haussa. Hyvää säätä odotellessa, kerrataanpa vielä viime keväältä kokemuksia…
Aito ja alkuperäinen - mikä lakaksi?
Viime kevät alkoi kuten aiemminkin – ennen vappua ostin useamman purkin Le Tonkinois – lakkaa. Lakka on joustavaa ja kestävää, kauniisti pensselin alla juoksevaa ja itsensä tasoittavaa luonnonöljypohjaista lakkaa. Odotin jo kylkien flyygelipintaa – hiomisen jälkeen on aina ihanaa päästä viimeistelytöihin! Pian kuitenkin huomasin että olin tahtomattani joutunut ”lakkapruuviin” eli testaamaan erilaisia lakkoja juuri silloin kun veneen olisi jo pitänyt olla vedessä.
Kiukun ja hatutuksen keskellä mietin pitäisikö viinimaailmasta tuttuja oppeja soveltaa myös venelakkoihin. Usein uuden maailman viinien tekninen laatu saattaa olla parempi kuin niin kutsuttujen vanhojen viinimaiden viinien. Onko tilanne samanlainen venelakoissa? Pitäisikö modernien, ”uuden maailman lakkojen” viedä voitto perinteisestä ranskalaisista klassikkolakoista kuten Le Tonkinois? Pitäisikö alistua Hempelin käyttöön?
Työskentelen IT-alalla, asun meren äärellä. Rakastan klassikoita -puuveneitä, alfa romeota, nautin illallisista hyvien ystävien seurassa.
Lukijakommentit