You are currently browsing the tag archive for the ‘lakkausongelmat’ tag.
Lopulta olimme lakkausten epäonnistumisten vuoksi noin kolme viikkoa jäljessä alkuperäisestä suunnitellusta (ja veneen kunnon kannalta) parhaasta veteenlaskuajasta. Kyljet oli käsitelty kohtuulliseen kuntoon uuden erän Le Tonkinois-lakalla, istumakaukalon ja muiden mahonkiosien lakkaukset olivat omasta mielestäni välttäviä, ehkä jonkun muun mielestä jopa kohtuullisia. Joka tapauksessa, tulos saisi kelvata syksyyn asti.
Viime keväänä käytin kaiken kaikkiaan siis reilun kuukauden ylimääräistä työaikaa selvittääkseni lakkauksen ongelmia. Aika kului yhä uudelleen tehtyihin välihiontoihin, ja toisaalta joidenkin pintojen kahteen kertaan puhtaaksi ottamiseen, uuteen kyllästykseen ja petsaukseen sekä imurointiin ja pölyjen pyyhkimiseen. Pidemmät kuivumisajat uusissa lakkaerissä, ylimääräiset välihionnat sekä soitot ja käynnit maahantuojille ja liikkeisiin veivät aikaa varsinaiselta työltä. Lisäksi vinkkien haku internetistä maahantuojien sivuilta, kirjojen lukeminen ja vastausten selvittäminen asiantuntijoilta vei oman aikansa.
Tänä keväänä olemme käyttäneet taas viikon tai pari ylimääräistä aikaa kun mattahiomme epätasaisia lakkapintoja -kerrokset ovat eri paksuisia ja tasaisen pohjustusensaaminen on edelleen vaikeaa.
Kaduttaako, viisastuinko? Olisiko pitnyt suosiolla ottaa Hempelin lakkapurkki käteen?
Ei kaduta, viisastuinkin. Jatkan perinnelakoilla, vaikka merkkiä vauhdankin.
Puuveneet kuuluvat pohjoismaisen veneilyn historiaan ja meillä on varsin hieno puuvenekanta verrattuna muuhun Eurooppaan. Oma pieni veneeni, S-263, on häviävän pieni osa puuveneilyn historiaa, mutta se on ainutlaatuinen ja kaunis kappale sitä. Mikä on klassisempi näky Itämerellä kuin pieni kiiltäväkylkinen puinen purjevene? Niin kauan kuin perinteen säilyminen on edes pieneltä osin omalla vastuullani, haluan tehdä tämän työn hyvin ja huolehtia siitä että vene purjehtii mahdollisimman kauan, ja kauniisti.
Olen hurahtanut, myönnetään!
Pähkäilyn ja perusteellisten kokeilujen jälkeen soitin Le Tonkinois Skandinavia AB:n Björn Westmanille ja kysyin neuvoa. Halusin selvittää mikä lakkauksissa oli mennyt pieleen. Ensin keskustelimme lakkauksesta yleensä, hän puhui omasta puuveneestään jossa on noin kolmekymmentä kerrosta lakkaa. Veneen ainoa keväthuolto on 320 karkeudella hiominen ja yksi uusi lakkakerros. Tähän minäkin halusin päästä, sitten joskus…
Kävimme yksityiskohtaisesti läpi lakkausta edeltäneet työvaiheet. Kun totesimme että kaikki oli sinänsä tehty ”oppikirjojen mukaan” hän pyysi minua vielä kokeilemaan sitä, että pyyhkisin pinnat ennen lakkausta joko puutärpätillä tai balsamitärpätillä tai mattahioisin kevyesti pinnan joka kerta ennen uutta kerrosta.
Kun kysyin olenko siis tehnyt aiemmin väärin, kun olen lakannut ilman välihiontoja, hän totesi että tämä vuosi on ollut hieman poikkeuksellinen lakan laadun suhteen. Hän kertoi keskustelleensa ranskalaisen päämiehensä kanssa ja kuulleensa että tänä vuonna lakkaan olennaisesti vaikuttavan kiinanpuuöljyn laatu on ollut tavallista heikompi.
Sen vuoksi lakka kuivuu hieman kauemmin kuin tavallisesti ja onnistunut lopputulos vaatii pienen välihionnan joka kerroksen väliin. Välihionnoista ei ollut juurikaan apua ja kokemuspohjaisesti voin nyt sanoa että lakan kuivumisaika tässä vuosikerrassa on noin 36 tuntia, kun sen pitäisi olla lämpötilasta riippumatta 24 tuntia.
Miksei asioista tiedotettu lakkaa myyville liikkeille ja niiden kautta lakan käyttäjille?
Epäonnistuneiden lakkausten aiheuttaman vihastuksen, syyttelyn ja turhautumisen keskellä alkoi salapoliisityö – voisiko vika olla tunnetussa lakassa? Le Tonkinois on yli satavuotias ja yleisesti tunnustettu tuote. Viime vuoden kokemukset lakasta ovat aivan erinomaiset, siksi hainkin syytä huonoon lopputulokseen kaikesta muusta paitsi lakasta. Vihdoin otimme kuitenkin yhteyttä maahantuojaan.
Ensin selvisi että maahantuojia on kaksi – Tope Oy ja Jotiko-Marine. Aloitimme virallisesta maahantuojasta, joka ensin kielsi lakassa olevan mitään ongelmaa. Maahantuoja kyllä kertoi että koska kyseessä on luonnontuote sen laatu saattaa hieman vaihdella, erityisesti lakassa käytetyn kiinanpuuöljyn saatavuus ja laatu vaihtelee jonkin verran. Maahantuoja kertoi tehtaan taustoista, omistajansuvussa tapahtuneista muutoksista ja siitä kuinka öljyä edelleen valmistetaan viidentuhannen litran erissä.
Johtopäätökseni puhelusta oli että kyseessä oli nk. käsialatuote, jonka laadunvalvonnassa saattoi olla satunnaisia puutteita. Soitin myös lakat myyneeseen espoolaiseen liikkeeseen, jossa palvelu on aina ollut asiantuntevaa. Tuolloin sain selville että hyvän tuloksen aikaansaanut, ensin käyttämäni lakkapurkki oli eri erästä kuin muut ostamani lakat. Sain myös kuulla että maahantuojalla oli ollut vaikeuksia toimittaa lakkaa liikkeeseen eikä uuden erän toimituspäivää vielä tiedetty.
Päätimme kysyä neuvoa myös Jotiko-Marinesta, jossa ongelmiimme suhtauduttiin asiallisesti ja saimme tilalle pari purkkia uutta lakkaa. Emme kuitenkaan voineet tietää mistä erästä lakat olivat, siksi tuloksestakaan ei ollut takeita. Sisuunnuin ja soitin Pohjoismaisen organisaation Björn Westmanille. Viisastuin monessa asiassa.
Viime keväänä oli tarkoitus tehdä normaali pohjan maalaus ja kylkien lakkaus, sekä lakata veneen sisäpuoliset, puupuhtaaksi otetut mahonkipinnat Le Tonkinois-lakalla. Mäntyiset limisaumakyljet oli mattahiottu 240 karkeudella uutta lakkakerrosta varten. Lakkakerroksia oli edelliseltä kesältä seitsemän, nyt halusin muutaman lisää, jotta jatkossa kylkien keväthuolloksi riittäisi vain kevyt hionta ja kertalakkaus Le Tonkinois-lakalla maahantuojan ohjeiden mukaan.
Mahonkipinnat kajuutassa ja istuinkaukalossa oli kevään aikana hiottu puupuhtaaksi, mahongissa olevat karvat nostatettu pintaan kastelemalla ja sen jälkeen hiottu epäkeskohiomakoneen 240 karkeudella. Tämän jälkeen kaikki mahonkipinnat oli käsitelty hyvin tummiksi petsaamalla ne Internationalin Mahogny Betsillä kolmeen kertaan ja kyllästetty Hempelin Impreg 1 – kyllästeellä, joka on yksi harvoja saatavilla olevia kaupallisia kyllästeitä pellavaöljyn sijaan.
Lakkausta varten ostin uudet, korkealaatuiset lakkasiveltimet, samanlaiset, joita olin aiemminkin hyvällä tuloksella käyttänyt. Ennen käyttöä hioin pensseliä hieman hiekkapaperilla ja pesin sen lakkaan sopivalla liuottimella, näin pensselistä irtoaa mahdollisimman vähän karvoja. Talven aikana olin kerännyt talteen erilaisia kannellisia lasipurkkeja, joihin voisin valuttaa lakan varsinaisesta lakkapurkista. On tärkeää että lakkausastia ja lakkapurkki pidetään erillisinä, jotta siveltimeen lähes väistämättä tarttuva pieni pöly ei pilaa lakkaa. Juuri ennen lakkausta pyyhin lakattavat pinnat pölyttömiksi uudella tahmaliinalla. Kaikki oli siis valmista hyvää lopputulosta varten.













Lukijakommentit