Barcelonan ytimessä -hotellivinkki

Vaihdoin siis perjantaina Rialto-hotelliin, C/Ferran, 42. On aina ihanaa tulla kongressikeskusten liepeiltä oikeaan keskustaan. Jo taksissa tuli hyvä mieli ihmisvilinästä, kauniista rakennuksista, liikenteestä ja kuhinasta. Hotelli on siisti, ja sijainti erinomainen. Historiallisessa keskuksessa, tosi lähellä La Ramblas kävelykatua ja Placa Catalunya, eikä satamaan kävele kovin pitkään. Hauska yksityiskohta etenkin taidemuseoihin käyntejä suunnittelevalle on tietenkin se että Joan Miro on syntynyt rakennuksessa.

"Byebye" kongressikeskus ja työmaa

Tullessani hotelliin, olin niin innostunut sen sijainnista etten edes huomannut huoneeni puutetta – se oli ikkunaton! No, eihän tänne ole tultu hotellihuoneeseen istumaan… Oli aika avata perjantaipullo – punaviiniä, ilman pullonavaajaa. Kun korkin vihdoin sai oveluudella ja voimalla survottua pullon sisään oli punaviiniä lattialla, lampussa ja tapetissa.

Ensi kerralla kannattaa rituaali tehdä kylppärissä, investoida 2,5 euroa viinipullona avaajaan tai heittää heti yksi kotona pyörivistä avaajista matkalaukkuun heti kotiin tultua, jo valmiiksi seuraavaa reissua varten. Käsittämätöntä käyttää kallisarvoista turistiaikaa hotellihuoneen seinien pyyhkimiseen kun ulkona paistaa aurinko!

Kävelin ensimmäiseksi Ramblasia pitkin rantaan – meri tuoksui tuulessa, aurinko paistoi. Vältin tällä kertaa Maremagnum ostoskeskuksen ja kävelin vain leppoisasti pitkin veden päälle rakennettua Port Vell aluetta, puulaitureista ja suuresta satamasta syntyy mukavan merellinen tunnelma. Täytyy sanoa että Barcelona osaa ottaa hienosti meren osaksi kaupunkikuvaa, vähän kuin Nizza.

Seesteistä

Barcelona: sinistä, punaista ja aisteja puhuttelevaa…

Viimeinen kävelylenkki kotona - sinistä

Olen Barcelonassa työmatkalla.

Saavuin hotelliin illalla myöhään. Totesin huoneen mukavaksi. Aamulla heräsin outoon ilmiöön – aurinko mollotti taivaalla kirkkaan punaisena, häikäisi. Nousin jalkeille ja katsoin ikkunasta ulos ja näin utuisen meren – ihanaa, olen merikaupungissa, ihan rannan tuntumassa!  Lähdin ulos kävelemään - 12 astetta lämmintä ja aurinkoista, vähän tuulista tosin.

Vastavaloon - aurinko nousee

Lounaalle, kolmen ruokalajin kiinteähintainen lounas ja lasi viiniä 9,50 euroa. Ei mikään erikoinen, mutta hintaansa nähden ihan hyvä. Ja mahtavaa istua terassilla auringossa!

Sitten kierros ruokakaupassa, hieman iltapalaa. Valikoima juustoja ja leikkeleitä sekä patonki (hinta: 34 senttiä), salaattia – yhteensä illallinen noin noin 5 euroa. Pullo Freixenet Cavaa, noin 6 euroa. Ja rasia mansikoita, yhtä punaisia kuin aamuinen aurinko, maukkaitakin - 1,55 euroa. Maut ovat kohdallaan!

Illalla kävimme syömässä El Principal ravintolassa. Herkullista, mutta yksinkertaista.

Myös kevään aistii (vaikka vielä viime viikolla täälläkin oli pyryttänyt ja koko talvi ollut erittäin kylmä), on ollut ihanaa kävellä pelkässä jakussa, ilman päällystakkia, vielä illallakin!  

Seminaarin lomassa ei paljon ehdi kaupunkia muuten nähdä, mutta jään viikonlopuksi. Odotan muita aistielämyksiä – nähtävyyksiä sekä Miro ja Picasso museota.  

Katalonian väestöpohja on noin 7 miljoonaa,  bisnesmielessä markkinatilanne on lähellä Suomen tilannetta. Ruokakauppojen hinnat ja elintarvikkeiden maut, tuoreus – voi ihanuus! Miksi hyvien makujen löytäminen Suomesta on niin vaikeaa, peruskuluttajalle? Lähtiessäni ostin kylmäsavusiikaa Pirkan “Parhaat” sarjasta, miten on mahdollista että suomalainen kasvatettu siika jalostetaan valmiiksi tuotteeksi Virossa? Miten se voi kannattaa?

Odotan että pääsen viikonloppuna toreille -hypistelemään, aistimaan ja tuoksuttelemaan. Toivottavasti hyvä sää jatkuu viikonloppuun ja pääsen myös oikeasti tutkimaan miltä meri täällä näyttää ja millainen fiilis satamasta tulee.

Välipala -punaista

Meri antaa ja ottaa, mutta meri ei kerro…

Tuosta Sivustajakatsojan kommentista “Meri antaa ja meri ottaa…” muistui mieleeni yksi kappale, joka seesteisessä poljennossaan kuvaa kauniisti mereen ajattomuutta. 

Tyypillinen maisema Varangin vuonolta (kuva: Ekkerøy Feriehus)

Miljoonasateen Heikki Salon lyriikka on joskus hauskaa, joskus koskettavaa mutta aina hyvin maalauksellista, minun on helppo kuvitella laulujen kuvaamia pieniä otteita elämästä. “Kasvukipuja 20 vuotta” kokoelma-albumilta löytyy kappale vuodelta 1998 “Meri ei kerro” (“Sateen ääni” albumilta).

“Meri ei kerro” alkaa polveilevasti, kuin tuuli, joka puhaltaa lempeästi kaislikossa syyskuun lopussa kävellessäni Suomenojalta rantaraittia kotiin päin. Vasemmalle puolelle jäävät talot, niiden lämpimästi valaistut olohuoneet. Meri jää oikealle puolelle, pimeässä näkyy yksinäisen veneen kulkuvalot sen palatessa EPSin kotisatamaan.

Jylhempi versio tuosta tunnelmasta löytyy Varangin niemimaalta, Ekkerøyn kylästä Vesisaaren ja Vuoreijan välistä. Osuimme sinne aurinkoisena ja kauniina loppukesän päivänä -söimme maailman parasta norjalaista kalakeittoa ja yövyimme mukavassa talossa. Kiinnitin huomiota norjalaiseen tapaan, jokaisen talon merelle päin olevassa ikkunassa oli kaksi lamppua – opastamassa merellä olevia miehiä kotiin.  

Näitä tunnelmia kuvittaa hienosti alla oleva Heikki Salon sanoittama kappale “Meri ei kerro”:    

Meri joka maan on peittänyt kerran
Tietää kyllä sen, kun kysytään
Monestiko kuu on kiertänyt meidät
Se tietää kyllä sen, jos kysellään

refrain:
Mutta jos meet ja kysyt sen mieltä
Hailididuu, hailididei
Meri tietää sen
Mutta meri ei kerro
Meri tietää sen
Mutta kerro ei

Meri tietää sen minne menivät miehet
Ruotsiin, Englantiin tai New Yorkiin
Meri tietää myös miksei palanneet koskaan
Ne Raaheen, Kokkolaan tai Kustaaviin

refrain

Meri joka maan on peittänyt kerran
Tietää miltä maistuu kyyneleet
Meri niellyt on niitä tynnyrimäärin
Kotisatamissa miehien

Tuurilla haukea ja kuhaa? Kysy Sepeltä….

Sepen haukikoneet odottavat ottajaansa

Jokunen vuosi sitten kalastelin enemmänkin Keski-Suomen vesillä erityisesti uistellen ja siellä kohkattiin ihan eri vaapuista kuin merialueella.  Oli sitä-sun-tätä pikkupajan pulikkaa toinen toistaan pöljemmillä nimillä. Savolaisiin kun ei voi luottaa niin en ostanut vaikka kävinkin Kuopion vitkutin kaupoissa ihmettelemässä.

Yksi ja sama nimi toistui kisojen kärjessä. Joku Sepe ja sen tuuri. Erityisesti haukihommissa tuntui olevan aivan ehdoton. Tarjoutui tilaisuus tutustua itse vaappuun käytännössä ja se oli menoa. Yksinkertaisesti murskaavan ylivoimainen vaappu kun vain osasi oikean värin valita. No, sitähän Sepe ei kertonut, heti….

Sepen tuuri ja kuha; kuvat puhukoot puolestaan, liekö ylin kasin tuo iso...

Ihastuin vaappuun ja havaitsin sen kelpaavan kuhallekin. Merellä meni melkein nelonen rikki yhellä räminävaapulla viime kesänä ja nyt löysin tuosta rivistöstä juuri saman värin. Hauskaa oli huomata vene 2010 messuilla itse Hujasen Sepon kanssa jutellessa ettei mies olekaan savolainen; tutut värit napsahtivat juuri kohdalleen niin hauen kuin kuhankin kohdalla. Palaan ostamaan setin  sille femmalle…  Muuten, katsastakaa ne meritaimen pulikatkin, uivat upeasti ja huikeita värejä löytyy.

Palaan muuten tähän, heti kun olen ostanut Sepeltä setin!