You are currently browsing the tag archive for the ‘saaristo’ tag.
Espoon saariston saloja tämäkin; kesäisin länteen veneellä lähtiessä tulee aina katseltua tätä ihmettä, ihan kuin se olisi väärässä paikassa tai ajassa. Ajassa? Hiihdin ohi ja ihastuin maisemaan sulautuvaan rakennukseen. Siinä se oli jälleen, ihan oikeassa ajassa.
Ei Apollo vaan Poseidon, kaivoin tietoa lisää temppelistä ja sen historiasta. Jossain mainittiin että se rakennettiin kuolleen tyttären muistoksi. Tietääkö kukaan tarkemmin….? Löysin myös vanhemman talvikuvan eri valaistuksessa ja wau, kylläpä oli eri fiilis kun palailin madekoukuiltani Suvisaaristosta…
Puuveneen kanssa touhutessa saa uusia ystäviä ja mikä hienointa, usein ajatukset saavat vastakaikua vaikka veneet olisivatkin hyvinkin erilaiset. Meidän nuori rouvamme, Folkkari Alkan -49 ’seurusteli’ yhden talven oikein viikingin kanssa, Salonkivene Aegir mallia -37 kohtasivat Suomenojan talvisäilytysalueella. Noh, oikein vesillä veneet nauttivat olostaan kesällä 2009 Porkkalassa SVK:n saaressa ja siinähän wanhat kamut olivat ihan vierekkäin…
142 vuotta vesillä, viikinki ja ruotsalaissyntyinen daami hyristelivät yhdessä kesäisessä auringossa vaikka sinilevät kertoivatkin omaa tarinaansa Itämerestämme! Emme jaksaneet olla ihailematta suomalaistakin veneenrakennustaitoa, sillä Aegirin on veistänyt taidolla Emil Suortti Helsingin Valkosaaressa. Lähes pläkä keli sai meidät olemaan toisenkin yön eikä wanha rouvamme pannut pahakseen iloisesta liplatuksesat päätellen…
Kaunista saaristoa ja hienoja tarinoita ihanassa seurassa, slow-boating ajattelua parhaimmillaan…
Ainiin, mikä ihmeen Aegir? No mutta; Aegir on viikinkimytologiassa merenjumalan nimi, eikös vene näytäkin juuri siltä! Ja jos halua fiilistellä lisää puisilla veneillä niin MYSin (Mahogany Yachting Society) sivuilta löytyy lisää kuolattavaa ja mm. Aegirin historiaa ja tarinaa. Tosta;
http://www.mys.fi/index.php?filename=f1277311027&lang=fin&fromfile=f1348634287
Inkoon kirkonkylän venesatama sijaitsee Inkoonjoen molemmilla rannoilla. Satamassa on monipuoliset tekniset palvelut ja venetarvikeliikkeeitä, suihkut ovat tosi siistit. Vierasvenesatamassa on mukava rantaravintola ja terassi (hyvät ruuat, kiitos!).
Melkein vastapäätä on kauppakeskus Strand (ja Alko). Strand on aika hieno, kuulemma yksi Suomen suurimpia puisia kauppakeskuksia, minä hankin sieltä veneeseemme astiaston. Se on aivan rannassa Inkoon venesataman vieressä ja torin laidassa. Ravintola Sågen, siellä söimme buffa-lounaan ja katselimme rallisankareiden kuvia. Terassi on suuri ja aurinkoinen ja vieressä on minigolfrata.
Inkoon keskiaikainen harmaakivikirkko on kaunis ja omistettu merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle, Pyhälle Nikolaukselle. Kirkon vanhimmat osat ovat peräisin 1200-luvulta. Tältäkin osin miljöö muistuttaa kovin paljon Saaristomeren kirkonkyliä.
Olisiko Inkoosta Suomenlahden lähiveneilijän Nauvoksi?
Pääsin katsomaan jokunen vuosi sitten kun hauet nousivat kutemaan meren saaressa olevaan järveen! Puron leveys oli välillä vain metri ja vettä oli vain 10 cm! Nousu alkoi illan hämärtuessä ja aivan pimeässä istuskelimme puron äärellä kun muutamia yli femman kaloja taisteli tietään ylös puroa. Vesi lensi kun hauet olivat välillä kyljellään venkoilemassa eteenpäin. Aivan uskomaton show, samaan aikaan nousi purossa myös ahvenia ja särkiä. Ja aivan käden ulottuvilla kunhan vain istuit jähmettyneenä paikoillasi. Matkaa järveen oli pari sataa metriä surkean kivikkoista ränniä. Ja pimeässä etteivät lokit ja iske.
Tämä oli Pohjanlahdella, onko kukaan muu päässyt todistamaan samaa luonnonnäytelmää?





























Lukijakommentit