You are currently browsing the tag archive for the ‘Veneily ja vesillä liikkuminen’ tag.
Viaporin Tuopissa oli hienoa nähdä muita hyväkuntoisia puuveneitä ja niihin ihastuneita ihmisiä. Oma pieni veneeni, S-263, on häviävän pieni osa puuveneilyn historiaa, mutta se on ainutlaatuinen ja kaunis kappale sitä. Mikä on klassisempi näky Itämerellä kuin pieni kiiltäväkylkinen puinen kansanvene?
Hyvä on, myönnetään - kasit ja kutoset ovat kuin jaloja vinttikoiria ja folkkarimme kuin terrierin ja vinttikoiran risteytyksenä syntynyt “köyhän miehen vinttikoira” eli whippet… mutta silti, näky on aina idyllinen.
Niin kauan kuin perinteen säilyminen on edes pieneltä osin omalla vastuullani, haluan tehdä tämän työn hyvin ja huolehtia siitä että vene purjehtii mahdollisimman kauan. Kesän aikana tapaamani mukavat ihmiset kannustivat liittymään erilaisiin järjestöihin, ja totta kai, veneseuraan liiittyminen tulee ajankohtaiseksi, heti kun vain mieluisa seura löytyy.
Espoon Kippareiden jäseneksi liityin saaristolaivuri-tutkinnon myötä. Folkkariliittoon liityin Viaporin Tuopin jälkeen. Rekisterissä näyttäisi olevan 12 omaa venettämme vanhempaa venettä… Kun huomasin että vanhalla veneellämme voi ehkä menestyä (miehistön taitojen vielä kasvaessa), haluan ensi kesänä lisää kokemusta, myös kisoista. Osallistuimmekin myöhäiskesän toiseksi viimeiseen ESF:n keskiviikkopurjehdukseen lähinnä “kisaturistina” kipparimme veneellä. Miljöö oli kuitenkin ainutlaatuinen…
Tuttuni muistutti myös Suomenlahden puuveneilijöiden toiminnasta ja tapahtumista. Mikä ettei, Puupaatti-lehdessä on mukavia juttuja harrastuksesta ja asiantuntijaringin tuki saattaa olla joskus ihan hieno juttu!
Hyviä ehdotuksia folkkariystävällisistä purjehdusseuroista pk-seudulla?
Kun 12. elokuuta purjehdimme iltapäivällä Porkkalan selän yli, olivat aallot kahdesta kolmeen metriin, eikä merellä näkynyt muita kuin rajavartioston ja merivoimien harjoitusveneitä. Olimme laskeneet selän ylitykseen noin kolme tuntia, sateen alla noussut tuuli vauhditti meidät yli noin tunnissa.
En vieläkään tiedä paljonko tarkka tuulennopeus tuolloin oli, mutta täytyy sanoa että veneen ja purjeiden hallinta (sekä iso että fokka ylhäällä), merikortin lukeminen ja viitojen / poijujen etsiminen aaltojen keskeltä saivat meidät melko väsyneiksi suorituksen jälkeen. Vanha Rouva Alkan on ihmeellinen – se kestää ja toimii hienosti kunhan miehistö vain osaa pitää päänsä kylmänä.
Nyt olemme kokeilleet sekä yönavigoinnin että myrskyssä navigoinnin ilman sähköisiä apulaitteita -villi fiilis ja hieno kokemus, muttei välttämättä ihan suositeltava…
Pieniä harjoituspurjehduksia ja veneestä nautiskelua. Vene on todella merikelpo. Palataan perusteluihin myöhemmin.
Työskentelen IT-alalla, asun meren äärellä. Rakastan klassikoita -puuveneitä, alfa romeota, nautin illallisista hyvien ystävien seurassa.
Lukijakommentit